Lukijan lyhyet | Suuri kiitos Savonlinnan Teatterille aivan upeasta Hiomaton timantti esityksestä! Pieni teatteri saanut aikaan uskomattoman esityksen, näyttelijöille iso kiitos! | L ja L 30.3.2022 7:00
Yllätyskäänne Hulikan korttelin ja Nälkälinnanmäen tarinassa – Savonlinnan kaupunginhallitus päätti, että rakennusten säilyttämisen mahdollisuus selvitetään 30.3.2022 9:13
Lukijan lyhyet | Muuttolinnut palaavat Savonlinnaan. Toivotetaan myös hanhet ja lokit tervetulleiksi. Moni niistä on täällä syntynyt. | Muuttolintu 29.3.2022 7:00
Huippu-urheilupomo Lehtimäki eroaa tehtävästään, käyttäytyi epäasiallisesti työyhteisössä – työsuhde päättyy kesäkuun lopulla, eikä hänellä ole työvelvoitetta 28.3.2022 13:28
Lukijalta | Sivutoimilupani on hyväksytty johtajasopimuksen ja hallintosäännön mukaisesti 26.3.2022 8:00
Savonlinnan kaupunginjohtajan Janne Laineen johtajasopimuksen päivittäminen nousi taas keskusteluun – Nykyisen ja edellisen kaupunginhallituksen puheenjohtajat muistuttavat, että sopimusta voi muuttaa vain, jos Laine itse pitää sitä tarpeellisena 26.3.2022 4:00
"Läheisille olen Anna" – Aluevaltuuston puheenjohtajaa Anna-Kristiina Mikkosta (sd.) pyydettiin bändiin laulusolistiksi, ja hän soitti heti uutisen pikkuveljelleen 25.3.2022 4:30
Ulkokuntosali ja junapysäkki toiveena Putikossa – Punkaharjun kumppanuuspöydässä keskusteltiin myös torialueen kehittämisestä 24.3.2022 16:20
Lukijan lyhyet | Yks kahjo syytää pommeja naapurille ja uhkaa ydinpommeilla koko maailmaa. Suomi lähes tuplaa kehitysavun ilmastotoimiin ulkomaille. Kannattaako? Olisiko rahalle muutakin käyttöä? | Iivana 23.3.2022 7:00
Lukijan lyhyet | Pekka Mononen, kymmenen pistettä ja kultainen papukaijamerkki sinulle! | Ulski 22.3.2022 7:00
Uutissuomalaisen selvitys: Jo lähes joka kolmas kunnan- tai kaupunginjohtaja on nainen – epäasiallisuuksia heitetään edelleen: "Reittä pitkinkö sinä kiipesit?" 22.3.2022 5:00
Kaupunginjohtaja Janne Laine hakee sivutoimilupaa aluehallituksen jäsenyyttä varten – Kaupunginlakimies Markus Hämäläinen toteaa, että viranhaltijallakin on oikeus saada vapaata työstään kunnan ja hyvinvointialueen luottamustoimen hoitamista varten 18.3.2022 17:00
Hyvinvointialueella palkkiot ovat selvästi parempia kuin kaupungeilla, jopa tuplasti parempia – Verottajan lisäksi palkkiosta nappaa osansa myös puolue 18.3.2022 9:32
Savonlinnan kaupunkikeskustan kehittämiseen on viimeinkin luvassa joulukuussa sovitut rahat – Lokakuun valotapahtuma on varmistumassa ja Taidereittiäkin päästään taas suunnittelemaan 18.3.2022 5:30
Ukrainan miehitetylle alueelle juntataan uutta "kansantasavaltaa" – vastarinta on kuitenkin yllättävän lujaa 16.3.2022 20:32
Torisilta valaistiin Ukrainan väreillä – Savonlinna varaa ainakin puoli miljoonaa euroa Ukrainan pakolaisten auttamiseen 15.3.2022 20:09
Savonlinnan kaupunki jäädytti Venäjä-yhteistyön – Ukrainalaisten kotouttamiseen puoli miljoonaa euroa 15.3.2022 15:07
Laine esittää humanitääristä apua ukrainalaisille – "Jos ei talousarviosta löydy, on asia vietävä kaupunginvaltuustoon" 11.3.2022 19:50
Yandexin nimi katosi Kapulin datakeskuksesta. Yhteistyö kunnan kanssa jatkuu, kertoo datakeskusjohtaja. 9.3.2022 21:00
Itä-Savo kysyi kaupunginvaltuutetuilta | Suurin osa Savonlinnan kaupunginvaltuutetuista haluaa säilyttää Nälkälinnanmäen vanhan kirjastotalon – Lue kaikkien valtuutettujen mielipiteet 9.3.2022 9:35
Rantasalmi kartoittaa mahdollisuudet vastaanottaa pakolaisia Ukrainasta – Valtuustossa kaikki puolueet halusivat mukaan keskustan tekemään valtuustoaloitteeseen 28.2.2022 20:41
Lukijan lyhyet | Savonlinnan tulisi ottaa Vaasan malli ja vaatia aurauskalustoon toppari! | 80 v. mummo lumen saartamassa omakotitalossa 24.2.2022 7:00
Iso osa Savonlinnan valtuutetuista haluaa laskea sähkönsiirtohinnat alas ja nostaa Pride-liput tankoon – Valtuutetut jättivät maanantaina kuusi aloitetta 23.2.2022 8:58
Savonlinnan uusi kaupunginlakimies Markus Hämäläinen nimitettiin ensimmäisenä työpäivänään kaupunginjohtajan sijaiseksi – Hämäläinen paljastaa suunnitelleensa Savonlinnaan muuttoa jo pidempään 22.2.2022 17:00
Etelä-Savon aluehallituksen puheenjohtajistoon yritetään saada Savonlinnan seudun edustusta – Hallituspaikat jaettu puolueiden kesken 20.2.2022 20:15
Rakentaminen on nyt kallista – Savonlinnan kaupunginvaltuusto miettii maanantaina, annetaanko Punkasalmen kouluremonttiin lisää rahaa 19.2.2022 5:30
Lukijan lyhyet | Mustanaamio on hyvä. Pitäähän lehdessä olla jatkuvajuoninen sarjakuva. Hyvä, että se on mukana. | Toinen tilaaja 17.2.2022 7:00
Pormestarimalli pohdittavana Etelä-Savon hyvinvointialueella – Neuvotteluja vetävä Arto Sepponen (kesk.) uskoo, että keskeisten luottamuspaikkojen jaosta ja hallintosäännön tarpeellisista kohdista syntyy sopu tällä viikolla 16.2.2022 20:36
Esmarinin hallin osakkeista kaupat – Kaupunginhallitus päätti myydä kaupungin osuuden kiinteistöosakeyhtiöstä Esmarinille 15.2.2022 14:30
Savonlinnan nykyisistä kaupunginvaltuutetuista lähes puolet oli kuntavaalien alla sitä mieltä, että Nälkälinnanmäen vanhaa kirjastotaloa ei pitäisi purkaa – Keskustelu Nälkälinnanmäestä on taas ajankohtaista 13.2.2022 14:00
Isännöitsijä Jouko Kaipaisen selvityspyyntöä valmistellaan Savonlinnan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi – Oikeusturvansa vuoksi kaupunginhallituksen jäsenet pyytävät ennen päätöksentekoa lausunnon lakimieheltä 5.2.2022 16:39
Sivistyslautakunta haluaa Punkasalmen koulu-urakan käyntiin – Lisärahoituksesta päättävät kaupunginhallitus ja valtuusto 4.2.2022 15:33
Savonlinnassa ideoidaan lukiolaisille parkkikiekkoa, joka sallisi aikarajoittamattoman pysäköinnin – Nuorisovaltuusto etsii ratkaisua lukiolaisten pysäköintipaikkapulaan 4.2.2022 15:21
Savonlinnalaisella Esmarinilla pian ensimmäinen oma tuoteperhe – Yhtiö on neuvotellut kaupungin kanssa lunastavansa tuotantotilansa kokonaan itselleen 3.2.2022 16:32