Ulkomaalaisia professoreja entistä enemmän Suomessa – palkat eivät houkuttele, sanoo ruotsalaistutkija

Aalto-yliopiston professoreista peräti kolmannes tulee ulkomailta. Yliopistojen välillä on isoja eroja.

Ulkomaalaisten professorien osuus yliopistojen professorikunnasta on kasvanut lähes kaikissa Suomen yliopistoissa viiden viime vuoden aikana. Asia käy ilmi Uutissuomalaisen keräämistä tiedoista.