Joulupuu-keräys on jälleen käynnistynyt Savonlinnassa, Enonkoskella ja Rantasalmella. Keräyksellä hankitaan joululahjoja alueen lapsille ja nuorille.
Savonlinnan Seudun Kolomonen ry:n ja Joulupuu ry:n yhteinen Joulupuu Savonlinna -keräys on käynnistynyt, Kolomonen kertoo tiedotteessaan. Keräyksellä kerätään joululahjoja Savonlinnan, Enonkosken ja Rantasalmen alueiden lapsille ja nuorille.
Viime vuonna Kolomosen kautta jaettiin yhteensä 320 lahjapakettia. Lahjatoiveita otetaan vastaan 15. marraskuuta saakka.
Lahjojen keräys käynnistyy 9. marraskuuta ja jatkuu 6. joulukuuta asti.
Keräyspisteiden joulukuusissa on lahjatoivelappuja, joista ilmenevät lapsen ikä, sukupuoli ja toivottu lahja. Halukkaat voivat valita lapun, hankkia toivotun lahjan ja palauttaa paketin keräyspisteeseen. Keräyspuut löytyvät Savonlinnan Citymarketista, Prismasta, Kolomoselta, Kansalaistorin OLKA-pisteeltä sekä keräyspaikkakuntien Alko-myymälöistä.
Lahjat tulee palauttaa pakattuina kuusesta otetun lapun kanssa johonkin keräyspisteeseen, josta Kolomosen vapaaehtoiset noutavat ne lajitteluun. Keräykseen voi lahjoittaa vain uusia tai itse tehtyjä käyttämättömiä lahjoja.
Lahjojen noutovaihe järjestetään 8.–18. joulukuuta Savonlinnan Seudun Kolomosen tiloissa osoitteessa Pappilankatu 3. Lahjat luovutetaan koodia vastaan, joka annetaan lahjatoivetta ilmoitettaessa.
Keräyksen rinnalla on käynnissä myös sähköinen eJoulupuu-keräys, jonka kautta voi lahjoittaa rahaa. Viime vuonna eJoulupuun kautta kerättiin Savonlinnaan 3 25 euroa, Enonkoskelle 805 euroa ja Rantasalmelle 420 euroa. Varat jaettiin lahjakortteina perheille yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa.
Lahjatoiveita voi edelleen esittää Savonlinnan Seudun Kolomoselle tekstiviestillä numeroon 044 218 4251 tai sähköpostitse osoitteeseen kolomonen@kolomonen.fi.