Kestävyysjuoksulupaus Helander joutuu radoilta sivuun loukkaantumisen takia – "Edessä kuuden viikon kuntoutus" 2.6.2022 19:55
Polvileikkauksessa käynyttä Zlatan Ibrahimovicia odottaa jopa kahdeksan kuukauden kuntoutus 25.5.2022 19:49
Woods aiheutti pöhinän jo harjoituskierroksella, ensi viikolla hän palaa tuoreimman PGA-mestaruutensa kentälle 14.5.2022 18:57
Mielenterveyssyistä johtuvat pitkät sairauspoissaolot kääntyivät jälleen kasvuun – mielenterveysongelmien vuoksi sairauspäivärahaa saavien määrä kasvanut kuudessa vuodessa yli 60 prosenttia 10.5.2022 13:43
Eveliina Takan kausi päättyi jalkaleikkaukseen – polvet saivat ankaran tällin alastulopatjalla 6.5.2022 13:30
Liika paikallaanolo maksaa yhteiskunnalle vuosittain noin 1,5 miljardia, kertoo tutkimus 3.5.2022 13:36
Raila Riikonen pystyy liikuttamaan vain päätään ja käsiään – harvinaiseen sairauteen on lääke, jota hän ei kuitenkaan saa 1.5.2022 7:00
Verenluovuttajia tarvitaan erityisen paljon pitkien pyhien jälkeen, verta pääsee luovuttamaan jo pääsiäismaanantaina 17.4.2022 17:22
"Kaikki hyvät ideathan syntyvät saunailloissa" – Veijo Puustisen irtiotto kannatti, ja lopulta hän sai puhelun, josta moni yrittäjä unelmoi ja jota samalla pelkää 17.4.2022 11:52
Nuoret aikuiset puhuvat nykyään avoimesti mielenterveydestään – psykoterapeutti kertoo, mitä vaihtoehtoja terapiaan pääsemiseen on 15.4.2022 16:00
KK-Verve Oy sekä Verve Terapia Oy myivät liiketoimintojaan Coronarialle – Toiminta omistajayhtiö Kruunupuistossa jatkuu ennallaan 1.4.2022 9:31
Sosterin terveysvinkit | Liikutko riittävän paljon ja monipuolisesti? – Se selviää vertaamalla omia liikkumistottumuksia tähän kaavioon 1.6.2022 11:17
Elisa Neuvonen todisti, että viha ja kyynisyys altistavat muistisairauksille – Saarella ensiaskeleet ottanut LUMin kilpakävelijä ja lääketieteen tohtori tietää, että kovan työn jälkeenkin olemme elämän armoilla 19.3.2022 12:30
Tutkimustuloksia kertyy yhä enemmän: musiikilla on kyky tervehdyttää vaurioituneita aivoja 19.3.2022 12:09
"Suuri osa Ukrainan kehitysvammaisista ihmisistä elää joko lapsuudenkodeissaan tai laitoksissa" – Kehitysvammaliitto muistuttaa, että sodassa avun on tärkeä ulottua kaikille 15.3.2022 8:40
Sosterin terveysvinkit 9/20 | Kipua ei aina voida poistaa, mutta sitä voidaan lievittää – Katso tästä asiantuntijoiden vinkit lääkkeettömistä itsehoitomenetelmistä! 1.6.2022 11:18
Aitoa sankaruutta – Tomi ja Tuomas ovat matkalla ajamaan vammaisia ja erityistarpeessa olevia ihmisiä turvaan Ukrainan sodan kauhuilta, moni autettavista on lapsi: "Osalla ei ole mitään tietoa, mihin he voisivat mennä" 14.3.2022 9:30
Ammatinvalintakysymys | Rantasalmelainen Kati Juntunen tarjoaa koirille jäsenkorjausta ja hierontaa Savonlinnassa – "Koira antaa välittömän palautteen, ja yleensä se on hyvää" 21.2.2022 4:00
Sosterin terveysvinkit 6/20 | Liikunta suojaa ja vahvistaa sydäntä – Löydä elämänilo ja liikkuva minäsi! 1.6.2022 11:19
Sosterin terveysvinkit 5/20 | Miksi omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on välillä niin vaikeaa? – Katso asiantuntijan vinkit! 1.6.2022 11:19
Tietoisuus Downin oireyhtymästä on lisääntynyt, erilaisuutta hyväksytään eri tavalla kuin ennen 12.2.2022 3:53
Eläkkeelle siirryttiin viime vuonna entistä myöhemmin, korona-ajan hoitovelka saattaa olla yksi syy 9.2.2022 12:09
Sosterin terveysvinkit 4/20 | Supervoima vailla vertaa – "Työhyvinvointi on kaikkien yhteinen asia", muistuttaa työhyvinvoinnin asiantuntija Hanne Kostamoinen 1.6.2022 11:20
23-vuotias kauppatieteiden opiskelija kaatui hiekoittamattomalla pihalla Jyväskylässä – vaatii nyt Koasilta ja vakuutusyhtiöltä yli 2,5 miljoonan korvauksia aivovamman vuoksi menettämästään työurasta 4.2.2022 10:45
Punkaharjulainen ammatinvaihtaja Susanna Laamanen on nyt kalevalaisen jäsenkorjauksen taitaja – "Tässä hoitomuodossa ei niksautella eikä rusautella, vaan käsittely tapahtuu pehmein keinoin ja hellästi" 30.1.2022 17:38
Katso tästä Etelä-Karjalan aluevaltuustoon valitut! 24.1.2022 10:04 Keskustan ylivoimaa Parikkalassa – Lassi Valkeapää Parikkalasta valittiin Etelä-Karjalan aluevaltuustoon 23.1.2022 22:00
Keskustan ylivoimaa Parikkalassa – Lassi Valkeapää Parikkalasta valittiin Etelä-Karjalan aluevaltuustoon 23.1.2022 22:00
Sosterin terveysvinkit 2/20 | Kaatuminen voi jättää jälkeensä pelon – Sosterin asiantuntijat antavat vinkkinsä kaatumisen ehkäisyyn: "Liikunta on tehokkain tapa vähentää etenkin kotona asuvien iäkkäiden kaatumisia" 1.6.2022 11:20
Iloinen uutinen niska- ja selkävaivaisille: Työfysioterapeutille pääsee nyt ilman lähetettä 19.1.2022 15:18
Työeläkeyhtiö Elo: Mielenterveyssyyt yleisin peruste työkyvyttömyyseläkkeen myöntämiselle viime vuonna 18.1.2022 13:38
Sosterin terveysvinkit -juttusarja alkaa Itä-Savossa – Sosterin asiantuntijat laativat artikkeleita tärkeistä hyvinvoinnin teemoista 16.1.2022 5:30
Sosterin terveysvinkit 1/20 | Iho suojaa meitä monelta, siksi sitä pitäisi vaalia läpi elämän: "Se mitä teet ihosi ja jalkojesi hyväksi, voi säästää sinut turhalta kärsimykseltä ikääntyessä", muistuttaa sairaanhoitaja, haavahoidon asiantuntija Marja-Leena Kantola 1.6.2022 11:20
Näkymätön sairaus laittoi Annukka Vauhkosen, 30, elämänarvot uusiksi – "Jos oireita ei näe, niin sairautta tuntuu olevan vaikea ymmärtää" 11.1.2022 6:00
Vaativuus itseään kohtaan ja suorittaminen ovat tuttuja teemoja vastaanotolla – kaksi psykoterapeuttia kertoo työstään 28.12.2021 6:00
Kolmannes lasten ja nuorten askelista katosi etätyöpisteen, vessan ja jääkaapin väliseen Bermudan kolmioon 15.12.2021 10:41
"Kivut jäytivät öisinkin heti kun liikahdin" – loukkaantuminen vei Lotta Vehka-ahon syvälle ja vahvistavalle matkalle itsetuntemukseen 13.12.2021 21:23
Apulaisoikeusasiamieheltä moitteita Kelalle sairauspäiväraha-asioiden ruuhkautumisesta 10.12.2021 14:50