Lukijalta | Mielenterveys ei odota, eikä jonota!

Koronapandemian aikana jo ennestään pitkät hoitojonot ovat pidentyneet. Erityisen vaikea tilanne on lasten ja nuorten osalta, jossa hoitotakuu lasten psykiatrian hoidossa sekä jopa viranomaisten valvonnassa, on pahasti pettänyt. Tämä on herättänyt valtavaa huolta lapsissa, nuorissa sekä heidän vanhemmissaan. Masennus ja mielenterveyden ongelmat ovat nousseet suurimmaksi syyksi myös työikäisten työkyvyttömyydelle.

Me Kaakkois-Suomen Kokoomusnaiset pidämme erittäin tärkeänä, että hyvinvointialueiden mielenterveyspalveluiden saatavuutta parannetaan sekä luodaan toimiva ja laadukas perustason ja matalankynnyksen palvelurakenne ns. terapiatakuulla.

Tällä varmistetaan jokaisen hoitoa tarvitsevan mahdollisuus hoidolliseen psykoterapiaan helposti ja nopeasti. Lisäksi tärkeää on myös hyödyntää digitaalisia etäyhteyksiä mielenterveyspalveluiden alkuohjauksessa sekä potilaan odotusajalla hoitojonossa.

Varhainen ja oikea-aikainen apu ehkäisee myös hoidon pitkittymistä, inhimillistä kärsimystä sekä vähentää hyvinvointialueiden kustannuksia. Juuri matalan kynnyksen toiminta, myös kiireellisenä, on kustannustehokkain tapa lisätä hyvinvointialueiden ihmisten parempaa mielenterveyttä sekä toimintakykyä.

Kaakkois-Suomen Kokoomusnaisten tavoitteena on hyödyntää hyvinvointialueiden mielenterveyspalveluiden tuottamisessa monituottajamallia, jossa potilaalla on mahdollisuus itse valita palvelun tarjoaja. Näin myös kiritetään hyvinvointialueita järjestämään palvelut laadukkaasti ja saavutettavasti. Iso merkitys on myös ihmisen oman vastuun ottamisella terveyden ennaltaehkäisyssä sekä oman elämän hallinnassa.

Mielenterveys ei odota, eikä jonota. Siksi sydän on oikealla.

Varhainen ja oikea-aikainen apu ehkäisee myös hoidon pitkittymistä.

Kristine Myller

Puheenjohtaja

Kaakkois-Suomen Kokoomusnaiset ry:n piirihallitus