Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Hyvinvointialueesta vetovoimainen työpaikka?

Työ on meille monelle enemmän kuin pelkkä työpaikka, mistä saamme palkkamme. Työn kautta olemme saaneet myös elämäämme kattavan työterveyshuollon, hyvän työyhteisön sekä mukavat ja osaavat työkaverit. Työstä olemme saaneet myös sisältöä ja merkitystä elämäämme.

Nyt kun olemme lähivuosina menossa hyvinvointialueille, sosiaali- ja terveyden huollon aloilla sekä pelastuspalvelualoilla, täytyy työpaikat saada erilaisilla kannustimilla houkutteleviksi. Kannustimista tärkein tietysti on palkka, jolla täytyy tulla toimeen.

Palkan lisäksi täytyy miettiä myös uusia tapoja kouluttaa lisää työntekijöitä, niin että hyvinvointialueesta tulee kiinnostava työpaikka tulla töihin ja saada nykyiset työntekijät pysymään töissä. Tässä tietysti myös toisen asteen oppilaitokset ja korkeakoulut sekä yliopistot ovat avainasemassa.

Työn ja vapaa-ajan sovittaminen on myös tärkeää. On mietittävä myös, kuinka huomioidaan osatyökykyiset ja saada heidät pysymään pitempään töissä, aina eläkkeelle saakka. Henkilöstön vaikutusmahdollisuudet omaan työhönsä, tuovat aina myös lisää työhyvinvointia

Puhutaan pitovoimasta ja vetovoimasta. Kilpailu osaavasta työvoimasta on kiristynyt. Se näkyy myös rekrytointihaasteissa työnantajille, niin yksityisellä kuin julkisellakin puolellakin. Se näkyy jopa henkilöstöpulana. Nyt onkin aika näyttää ja tehdä tuleva Etelä-Savon hyvinvointialue kiinnostavaksi työpaikaksi työntekijöille panostamalla työhyvinvointiin.

Minna Canth oli erittäin viisas nainen omalla aikakaudellansa. Hänellä on ollut paljon sitaatteja, jotka ovat jääneet elämään, aina nykypäivään saakka. Tässä on yksi, jonka minäkin allekirjoitan; ”Hullu työtä tekee, viisas elää vähemmälläkin. Mutta työ se sentään on hauskinta elämässä – ei siitä mihinkään pääse."

Työn ja vapaa-ajan sovittaminen on myös tärkeää.

Työniloa, meille kaikille!

Sari Rautiainen

Aluevaaliehdokas (sd.)

Etelä-Savon hyvinvointialue