Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Woods aiheutti pöhinän jo harjoituskierroksella, ensi viikolla hän palaa tuoreimman PGA-mestaruutensa kentälle

Runsas vuosi sitten vakavasti loukkaantunut golfin supertähti Tiger Woods pääsee ensi viikolla voitokkaiden muistojen kentälle. Miesten kauden toinen arvoturnaus, ammattilaisjärjestö PGA:n mestaruuskilpailu pelataan Oklahoman Tulsassa.

Woods voitti Tulsan Southern Hillsin kentällä PGA-mestaruuden neljännen kerran urallaan vuonna 2007. Kenttää on sittemmin muokattu, ja Woods pelasi siellä harjoituskierroksen aiemmin tänä keväänä.

– Tigerin tulo tänne aiheutti melkoisen pöhinän, myönsi kentän golfjohtaja Cary Cozby Golf Channel -kanavalle.

Vuonna 2019 kentän hiekkaesteet muotoiltiin uudelleen, ja monia puita siirrettiin.

– Näytti siltä, että Tiger muisti kaikki väylät ja millä mailoilla hän löi mistäkin. Hän näytti kuitenkin tyytyväiseltä muutoksiin, Cozby sanoi.

Woods kohautti huhtikuussa kuntouduttuaan pelikuntoon Mastersiin. Hän oli Augustassa avauskierroksen jälkeen kymmenentenä, mutta taso ei ihan pysynyt loppuun asti. Silti Woods pitää Mastersin 47. sijaansa yhtenä uransa suurimmista saavutuksista.

Viime vuoden helmikuussa Woods, 46, ajoi rajusti ulos tieltä autollaan ja loukkaantui niin pahoin, että uran jatkuminen oli vaarassa. Woodsilla todettiin avomurtumat oikean jalan sääri- ja pohjeluussa, mutta hän toipui pelikuntoon.

– Olen hyvin innoissani tulevaisuudesta, harjoittelemisesta ja kuntoutumisesta. Jalan pitää vielä vahvistua, Woods sanoi viime kuussa Mastersissa.

– Tie on ollut rankka, ja olen hyvin kiitollinen, että pystyin palaamaan turnauksiin, urallaan 15 major-turnausta voittanut Woods kommentoi. Woodsin tuorein arvovoitto on vuoden 2019 Masters, jota edelsi 11 vuoden tauko arvoturnausvoitoissa.

PGA-mestaruutta puolustava Phil Mickelson ei ole mukana tämänvuotisessa turnauksessa. Hän ei ole pelannut kuukausiin ja arvioi tarvitsevansa aikaa golfin ulkopuolella.

Mastersin voittanut Scottie Scheffler tavoittelee toista peräkkäistä arvovoittoa. Samaan on kauden aluksi pystynyt viimeksi Jordan Spieth vuonna 2015.