Saamelaiskäräjät ottaa käyttöön syyskuun loppuun asti kestävän poikkeustilan – "Resurssimme eivät enää riitä meille kuuluvien tehtävien hoitoon" 1.6.2022 9:06
Kolumni | Katson savesta muovaamaani vinoa maljakkoa ylpeänä, sillä käsitöiden tekeminen opettaa armeliaisuutta 22.5.2022 7:00
Koneen Säätiön Vuoden Tiedekynä -palkinnon voitti vaikeasti kehitysvammaisten sosiaalista vuorovaikutusta tutkinut Sonja Miettinen 17.5.2022 12:16
Olympiakomitea hyväksyi työryhmän esityksen ulkopuolisen selvityksen tekijästä – Lehtimäen tapauksen käsittelystä tehtävän selonteon pitäisi valmistua toukokuun loppuun mennessä 12.5.2022 15:52
Lauantaina järjestetään rantojensiivoustalkoot Verkkosaaressa – Siisti biitsi -talkoita voi järjestää kuka tahansa milloin ja missä haluaa 5.5.2022 11:56
Tiedätkö, mitä tarkoittavat otaku ja Maid Cafe? Suomen animepiireissä huhkitaan valtava määrä ilmaisia työtunteja ”conittajien” suosimien tapahtumien eteen 15.4.2022 19:00
Yritysvalmentaja Petteri Kilpinen, 58, kuvitteli, että ulkoiset saavutukset tekevät hänestä onnellisen – eräänä aamuna hän tajusi työpaikallaan, ettei kuulu joukkoon 12.4.2022 6:00
Nuorisoalan kattojärjestö Allianssi: Nuoret pelkäävät sodan leviämistä Suomeen, Venäjän hyökkäys Ukrainaan laskenut nuorten mielialaa 15.3.2022 17:15
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ahdistaa ja huolestuttaa suomalaisia – näillä asiantuntijoiden vinkeillä voit käsitellä ahdistusta 11.3.2022 13:06
Tanhuvaaran urheiluopisto ja Etelä-Savon yrittäjät haluavat laittaa yhdessä maakunnan yrittäjiä kuntoon – "Yrittäjät kaipaisivat tietoa oman hyvinvoinnin kehittämisestä ja ylläpitämisestä" 8.3.2022 10:02
Hiljaisuudestakin voidaan tehdä ostettava palvelu – kun kiire ja kuormitus kasvavat liian suuriksi, apu voi löytyä poikkeuksellisesta matkailun muodosta 27.2.2022 6:00
Vastenmielinen musiikki voi ajaa kuulijan väkivaltaan – Jyväskylän ja Oslon yliopistot julkistivat harvinaisen tutkimuksen 21.2.2022 13:07
Nuorisoalan kattojärjestö Allianssi: Nuorten hyvinvointi on heikentynyt koko koronakriisin ajan 8.2.2022 7:36
Epäyhtenäinen joukko sai kasaan pienehkön mielenosoituksen, mutta media loi Convoy Finlandista spektaakkelin, arvioi tutkija 5.2.2022 18:36
Korona-ajalla on järisyttävät vaikutukset nuorten mielenterveyteen: nuori tarvitsee elävää vuorovaikutusta, some ja etäyhteydet eivät riitä - "Ehkä tässä on ylikorostunut riskiryhmien ja vanhusten suojeleminen" 2.2.2022 10:20 "Ilmassa on ollut pientä kapinointia säännöksiä vastaan" – Ahtialan nuorisotalolla on puhuttu paljon muustakin kuin koronasta 2.2.2022 8:40 Lahtelaiskouluissa on nähty korona-arjen vaikutukset nuoriin – "Vastaanotoillani näkyy eniten ahdistuneita ja unirytmin muutoksista kärsiviä opiskelijoita", terveydenhoitaja kertoo 2.2.2022 10:20 "Kun korona alkoi, niin se oli ahdistavaa ja pelottavaa. Nyt ei enää pelota" - pyysimme lahtelaisia nuoria kertomaan, mitä he ajattelevat korona-ajasta 2.2.2022 10:21
"Ilmassa on ollut pientä kapinointia säännöksiä vastaan" – Ahtialan nuorisotalolla on puhuttu paljon muustakin kuin koronasta 2.2.2022 8:40
Lahtelaiskouluissa on nähty korona-arjen vaikutukset nuoriin – "Vastaanotoillani näkyy eniten ahdistuneita ja unirytmin muutoksista kärsiviä opiskelijoita", terveydenhoitaja kertoo 2.2.2022 10:20
"Kun korona alkoi, niin se oli ahdistavaa ja pelottavaa. Nyt ei enää pelota" - pyysimme lahtelaisia nuoria kertomaan, mitä he ajattelevat korona-ajasta 2.2.2022 10:21
Sosterin terveysvinkit 3/20 | Henkilöstöön panostaminen kannattaa – "Työyhteisön hyvä ilmapiiri lisää työntekijöiden hyvinvointia ja vähentää sairauspoissaoloja", muistuttaa Sosterin työhyvinvoinnin asiantuntija Juuso Kautonen 1.6.2022 11:20
"Tee toimii mainiosti ruokajuomanakin" – Teen Ystävien yhdistys on järjestänyt korona-aikana teemaisteluita etänä 13.1.2022 6:00
Uusivuosi | Pelastuuko SaPKo, Savonlinna vai maapallo? Lue, mitä neljä värikästä Savonlinnan alueen persoonaa toivoo, ennustaa ja lupaa vuodelle 2022 1.1.2022 12:05
"Minulle on aina sanottu, että olen hyvä kuuntelija” – vapaaehtoistyöhön lähtevät ennen kaikkea alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet ja keskituloiset 24.12.2021 16:00
Kouluihin on palkattu kymmeniä työntekijöitä parantamaan hyvinvointia ja yhteisöllisyytä – tarkoitus torjua oppilaiden poissaoloja 9.12.2021 6:22
Helsingissä syntynyt Katri, 36, meni teini-ikäisenä naimisiin Lähi-idässä ja on elänyt yli puolet elämästään muslimina – tällaisia mikroaggressioita hän kohtaa arjessaan pk-seudulla 3.12.2021 10:40
Katso kuvat | Mysteeripolku jänskätti, ihastutti ja aktivoi – Xamkin opiskelijoiden järjestämä koko perheen tapahtuma Sulosaaressa oli menestys 20.11.2021 18:30
Makkola-Kuokkala maa- ja kotitalousseura sai maakunnallisen palkinnon – Seurojentalo Päivölän kunnossapito, runsas tapahtumatarjonta ja omenamehun puristaminen huomioitiin 20.11.2021 13:00
Iloisen ja idearikkaan sulkavalaisen Ihmekollektiivin ensimmäinen vuosi näkyi koko kylässä, jatkokin näyttää hyvältä – Nyt Sulkavan voimanaiset kutsuvat kaikki halukkaat pikkujoulusynttäreille: ”Luvassa on vuoden parhaat pikkujoulubileet” 19.11.2021 17:55
Läheiset ihmissuhteet ja vapaaehtoistyö lisäävät elämän merkityksellisyyttä – "Tärkeintä on tulla nähdyksi ja kuulluksi", aihetta tutkinut Kaarina Mönkkönen sanoo 10.11.2021 7:18
"Hyötykävelyä tulee viikossa noin 21–30 kilometriä", Marjatta Valta-Kurki, 72, sanoo – lukijat kertovat, mikä motivoi heidät liikkeelle marraskuun pimeydessä 9.11.2021 6:00
Monet ikäihmiset haluaisivat liikkua enemmän – tutkimus: väsyminen arjen askareissa vähentää liikkumismahdollisuuksia 26.10.2021 19:14
Kuka kukitetaan tällä kertaa kyläkaalassa? – Korona on väistymässä, kylätoimijat kokoontuvat viikon päästä Kerimäen Pääkantaan 20.10.2021 17:09
Tässäkö on syy koronarokotuslukujen laahaamiseen? – Soste: Suomalaisten lukutaidon puutteet ovat aliarvioitu ongelma 18.10.2021 16:36
Lahtelainen Emma Vironen etsii aktiivisesti itselleen ystävää – "Kukaan ei koskaan soita minulle, ja pyydä kahville. Se on surullista" 18.10.2021 17:04
Yksinäisille tarjottava konkreettista apua ajoissa – "Huonokuntoisille vanhuksille mahdollisuus yhteydenpitoon ja pienituloisille lapsiperheille taloudellista tukea lasten harrastuksiin" 17.10.2021 9:02
80-vuotias Sulkavan Urheilijat -41 jaksaa liikuttaa aktiivisesti – "Lasten urheilukisoja parempaa viihdettä ei pitäjässä ole ilmaiseksi tarjolla" 14.10.2021 14:00
Tänään | Mistä johtuu savonlinnalaisnuorten häpeämätön röyhkeys ja orastava jengiytyminen ja mitä sille voi tehdä? – Tätä pohditaan koko kaupungin yhteisessä keskusteluillassa tulevana tiistaina 19.10.2021 8:26
"Jos suunnittelen synnytyslaitosta, kuvittelen, että olen siellä synnyttämässä" – ympäri maailmaa työskennellyt arkkitehti Helena Sandman sanoo, että suunnittelussa paikallisten osallistaminen ja empatia ovat tärkeitä 13.10.2021 6:00
Pääkirjoitus | Keskustelukulttuuri on kärjistynyt, mutta yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen kiinnostaa 12.10.2021 4:00
Lukijan lyhyet | Lämpimät ja yhteisölliset kiitokset STPS-junnut ja valmentajat ulkoilutapahtumasta mölkkypelin merkeissä. Asenne ratkaisee, hyvää syksyä ja tsemppiä peleihin. | Laaksokodin asukkaat 9.10.2021 7:00
Vanhemman väen kerho on monelle tärkeä kohtaamispaikka, jäsenet viihtyvät mukana vuodesta toiseen: Iäkkäin kerholainen on 99-vuotias – "Ohjaaja saa aktivoitua meitä. Toivomuksiakin saa esittää" 6.10.2021 8:16
Etelä-Savo saa oman järvikulttuurifestivaalin – "Vetehiset tuo kulttuuritoimintaa lähemmäs asukkaita", kertoo Taru Tähti 6.10.2021 14:01