OP ennustaa inflaatiohuipun osuvan syksyyn ja Suomen talouden painuvan ensi vuonna lievään taantumaan 22.8.2022 18:23
Korkojen ja inflaation nousu painaa kuluttajien talousluottamusta ennätysalas, mutta oman työpaikan säilymiseen uskotaan yhä 27.7.2022 21:13
Työllisyysaste kohosi kesäkuussa 74 prosenttiin, mutta työttömyysasteen lasku tyssäsi 26.7.2022 13:58
Työllisyys jatkoi nousua toukokuussa – työttömyysaste painui vuoden 2008 kevään lukemiin 21.6.2022 11:15
Savonlinnaan muuttaa työikäisiä ja lapsiperheitä – Kaupunki saavuttaa muuttovoittoa lähes kaikissa ikäryhmissä 17.6.2022 22:04
Tulottomien kotitalouksien määrä kääntyi laskuun ennätyksellisen koronavuoden jälkeen – huomattava osa tulottomista on 18–24-vuotiaita 11.6.2022 5:00
Koronakriisi vähensi sukupuolten välistä tasa-arvoa eikä päätöksissä huomioitu tarpeeksi tasa-arvonäkökulmia, kertoo THL:n tuore selvitys – "Voidaan pitää epäonnistumisena tasa-arvoon sitoutuneelta hallitukselta" 1.6.2022 10:39
Teollisuuden, palveluiden ja rakentamisen liikevaihdot ottivat huhtikuussa valtavan harppauksen viimevuotiseen verrattuna 30.5.2022 13:39
Reaaliansiot laskivat alkuvuonna 2,7 prosenttia – lasku suurempi viimeksi 1970-luvulla 27.5.2022 14:18
Yritysten luottamus talouteen laski edelleen, kuluttajien luottamuksen lasku pysähtyi – kuluttajien luottamus on ollut nykyistä heikompaa vain koronakriisin alussa huhtikuussa 2020 ja finanssikriisin aikaan vuoden 2008 lopussa 27.5.2022 13:50
Koronatrendi jatkui viime vuonna: Uusimaa menetti muuttotappiona väestöään muualle Suomeen ensimmäistä kertaa 70 vuoteen 27.5.2022 9:02
Eva: Suomalaiset pelkäävät Venäjän sotilaallisia toimia – todennäköisyyden arvioidaan olevan 30 prosenttia 25.5.2022 6:04
Suurin osa kokee elämänsä Suomessa turvalliseksi – myös asenteet maahanmuuttoa ja kansainvälistä avunantoa kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi 19.5.2022 13:06
Rakennusteollisuus: Rakentaminen kallistuu laskuun ensi vuonna, tänä vuonna vielä kasvua 19.5.2022 10:53
Tilastokeskus: Lasten kokema aineellinen puute on vähentynyt – yleisin puute oli, ettei lapsella ollut mahdollisuutta lomailla kodin ulkopuolella esimerkiksi mökillä tai sukulaisten luona 12.5.2022 9:36
Evan kysely: Naisista yli kolmannes on valmiita tarttumaan aseisiin Suomea puolustaakseen 3.5.2022 10:24
Tilastokeskus: Työllisyys koheni edelleen maaliskuussa – ekonomisti: "Korkeimmillaan sitten vuoden 1990 lamaa edeltävien lukujen" 2.5.2022 9:45
Kuluttajien ja yritysten odotukset synkkenivät huhtikuussa – inflaatio-odotukset ennätystasolla 27.4.2022 13:15
Rakennusalan yritykset: uhkakuvat osin synkempiä kuin koronakriisin aikana – odotettavissa hankkeiden siirtämisiä ja perumisia 22.4.2022 13:40
Kehyskunnat kahmivat edelleen muuttajia – myös Tampere-ilmiö on yhä vahvasti voimissaan 22.4.2022 16:23
Nollatuntisopimuksella työskentelevien määrän kasvu pysähtynyt – viime vuonna nollatuntisopimuksella yli 100 000 palkansaajaa 4.4.2022 15:40
Ruoan hinta voi nousta Suomessa nopeammin kuin koskaan EU-aikana, arvioi PTT – "Nousu on selvästi yleistä inflaatiokehitystä nopeampaa" 29.3.2022 18:45
Etla: Peräti neljäsosa edelleen toimivista yrityksistä on vaihtanut toimialaa 2000-luvulla 28.3.2022 9:51
Kuluttajien luottamus talouteen romahti – mittaushistorian kolmanneksi alhaisin lukema 28.3.2022 18:03
Pääkirjoitus | Nuorten työllisyyden merkittävä koheneminen on tärkeä asia, jonka vaikutukset ovat laajoja 26.3.2022 4:00
Pellervon taloustutkimus arvioi sodan lähes pysäyttävän talouskasvun, ennustaa Suomeen vain puolen prosentin kasvua 22.3.2022 15:45
THL: Etuudet tasasivat koronapandemian alussa palkkatulojen menetyksiä lapsiperheissä 15.3.2022 10:29
Seura: Suomalaiset suhtautuvat sodasta huolimatta myönteisesti venäjänkielisiin Suomessa 11.3.2022 9:10
Kuluttajien ja elinkeinoelämän luottamus talouteen on kohentunut – Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan arvioidaan kuitenkin synkentäneen näkymiä 25.2.2022 10:39
Etelä-Savon väkiluku kasvoi tammikuussa 31:llä – Savonlinnassa muuttovoittoa tammikuussa 21 henkilön verran 23.2.2022 10:00
Suomessa kuoli tammikuussa 500 ihmistä vuoden takaista enemmän – määrä on koko mittaushistorian korkein 22.2.2022 14:21