Kulttuurikellarin ei tarvitse maksaa veromätkyjä – Oikaisulautakunta palautti yleishyödyllisen statuksen 13.5.2022 21:11
Tapahtumat pyrkivät pois Hartwall-areenalta – Jääkiekon MM-kisojen pelaaminen venäläisomisteisessa hallissa "epätodennäköistä", J. Karjalaisen konsertti lähti jo 2.3.2022 12:55
Yleisörajoitus löystyi hetkessä 20:sta moneen sataan, mutta lähteekö väki liikkeelle? – SaPKon, Savonlinnan teatterin ja Kulttuurikellarin edustajat kertovat, mitä muutos heille merkitsee: "Oli siinä hetken sellainen jes-fiilis, että teatteriin saa jälleen tulla oikea yleisö" 3.2.2022 19:19
Kulttuuriala lähetti mielenilmauksessaan painavaa kritiikkiä päättäjille: "Emme suostu siihen, että meidän alamme laitetaan ensimmäisenä varmuuden vuoksi kiinni" 3.2.2022 18:16
Kulttuuri- ja tapahtuma-alan mielenilmaus keräsi noin 2 000 Helsinkiin – koronasulkujen haittojen pelätään kestävän vuosia 3.2.2022 16:01
Kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijat haluavat takaisin töihin – järjestävät tänään mielenilmauksen Helsingissä 3.2.2022 8:55
Puhekeikat kävivät hyvin kaupaksi viime vuonna – puhujista maksetaan tuhansien eurojen tuntihintoja 11.1.2022 7:30
Valtio tukenut tapahtumia liki 15 miljoonalla eurolla tapahtumatakuun kautta – joka viides korvaushakemus hylättiin 2.1.2022 17:44
Hallitus yrittää valmistella nopeasti muutoksen koronapassisäännökseen – sallisi käytön matalan riskin tilaisuuksissa 29.12.2021 17:12
Avi: Uudellamaalla seisomakatsomojen henkilömäärää rajoitetaan yleisötilaisuuksissa 20 henkilöön – rajoituksia myös yhteislaulutilaisuuksiin 18.11.2021 15:02
Savonlinnan Sulosaareen rakentuu kaiken ikäisille soveltuva Mysteeripolku – "Tarina yhdistää liikuntaa ja päänupin käyttöä" 17.11.2021 5:30
Savonlinnassa oli taas huima matkailukesä – "Paljon on ollut lapsiperheitä ja toisaalta taas aikuisia pariskuntia" 9.9.2021 16:44
Tapahtumateollisuus: Tapahtuma-alan patoutunut kysyntä on purkautumassa – alaa kalvaa työvoimapula 7.9.2021 12:34
Retretissä kävi lähes 30 000 matkailijaa – "Vetonaulaksi muodostui odotetusti Sammon ryöstö -luolakierros" 20.4.2022 9:18
Savonlinnan seudulla on viikonloppuna tarjolla oikea tapahtumien runsaudensarvi – "Pieninkään tapahtuma ei ole merkityksetön" 27.8.2021 20:17
Kaupungilta yli 100 000 euron tuki tapahtumien järjestämiseen kesälomakaudella – "Haluamme tänne mahdollisimman paljon tapahtumia monenlaisille kohderyhmille" 21.6.2021 6:30
Avit: Riittävä turvaväli kesäkuun tapahtumissa on tapauskohtainen – vastuu on aina järjestäjällä 11.6.2021 15:22
Tapahtumarajoitusten purkamisen suunnitelma otetaan alalla vastaan varovaisen optimistisesti – "Uskon ja toivon, että alaan luotettaisiin" 25.5.2021 13:23
Savonlinnan kaupungilla on uskoa, että matkailukesästä voidaan tehdä menestys myös vuonna 2021 12.5.2021 20:20
Paavo Nurmen kisat pysyy paikallaan – tasokkaan kansainvälisen yleisurheilutapahtuman järjestäjät jännittävät yleisön ja talouden puolesta 27.4.2021 17:21
Olavinlinna on vahvoilla Tatlin mestaruusottelun pitopaikaksi – Televisioinnista keskusteluja käydään Ylen, MTVn ja Nelosen kanssa 8.4.2021 20:07
Barcelonassa järjestettiin jättikonsertti – koko 5 000 hengen yleisö testattiin etukäteen koronan varalta 28.3.2021 10:14
Aluehallintoviraston nykyiset kokoontumisrajoitukset saivat jatkoa marraskuun loppuun – yli 50 hengen tilaisuuksia saa edelleen järjestää erityisehdoin 23.10.2020 11:44
Koronatilanne pahenee Jyväskylässä – kaupunki varautuu sulkemaan muun muassa liikuntapaikkoja ja vetoaa asukkaisiin maskeista ja turvaväleistä 22.9.2020 13:00
Lohjan Jääkarusellifestivaalia ei järjestetä, voimat keskitetään asuntomessujen oheisohjelmaan 17.9.2020 18:35
Julkisoikeuden asiantuntija arvostelee tiukasti ministeriön tapaa ohjata koronarajoituspäätöksissä: ”Tämä rikkoo oikeusvaltion periaatetta” 24.8.2020 20:22
Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia – "Nyt on menty yli sen rajan, missä kohtuudella voi olettaa tämän viruksen pysyvän aisoissa" 12.8.2020 5:00
Elokuussa saa järjestää suuren tapahtuman sisälläkin, mutta etenkin kansainväliset tapahtumat ovat vielä kiven alla – "Kyllähän tämä ala on lyöty aika maan rakoon" 28.7.2020 17:44