Kesäkuussa pidettäväksi valmisteltu Kuopio Tanssii ja Soi -tanssifestivaali peruuntuu koronaviruksen vuoksi. Tapahtuman taustayhteisö Kuopio Tanssii ja Soi ry suunnittelee tulevalle syyskaudelle muuta tanssitaideohjelmaa Kuopion alueelle.
Vuoden 2021 festivaalin valmistelut ovat festivaaliorganisaation mukaan käynnistyneet jo normaaliin tapaan.
– Haluamme toimia vastuullisena tapahtumajärjestäjänä emmekä vaarantaa yleisöämme, vapaaehtoisiamme, henkilökuntaamme ja kumppaneitamme tilanteessa, jossa koronaviruksen leviäminen on yhä mahdollista ja jossa myös ulkomaisten artistien saapuminen Suomeen on epävarmaa, yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Kirsi Soininen sanoo.
Kuopio Tanssii ja Soi on järjestetty keskeytyksettä vuodesta 1970 alkaen. Festivaali on alansa suurin kansainvälinen tapahtuma Pohjoismaissa.