Asiantuntija ehdottaa pitkän koronan hoitoon erikoistunutta poliklinikkaa jokaiseen keskussairaalaan – nykyään niitä on Suomessa vain yksi 8.9.2022 5:00 Long covidia yli kaksi vuotta sairastanut Taija Rutanen: "Ennakkoluuloja on tosi paljon" 8.9.2022 5:00
Long covidia yli kaksi vuotta sairastanut Taija Rutanen: "Ennakkoluuloja on tosi paljon" 8.9.2022 5:00
THL:n pääjohtaja: ”On varsin epätodennäköistä, että rajoitustoimiin tai laajaan maskisuositukseen enää palattaisiin” 11.8.2022 18:15
Koronatartuntojen määrä on kääntynyt nousuun varuskunnissa, mutta tilanne on yhä rauhallinen 14.7.2022 20:32
Yhdysvaltain tiedusteluyhteisö: Kiinan viranomaiset eivät tienneet viruksesta ennen kuin korona alkoi levitä 29.8.2021 11:42
Yksi helppo kotikonsti voi pienentää koronavirustartunnan vaaraa – tuoreet tutkimukset vahvistavat aiempia havaintoja D-vitamiinilisistä 27.5.2021 15:47
Samiedu palkkaa töihin uutta henkilökuntaa opetusministeriön lisärahoituksella – "Hiusten leikkuuta tai sorvaamista ei opi kokonaan etänä" 20.5.2021 15:32
Kiinan talous kasvoi alkuvuonna ennätykselliset 18 prosenttia – ekonomisti huomautti vertailukohdan merkityksestä: "Kasvu oli nähdäkseni jopa hieman vaatimatonta" 16.4.2021 9:34
Korona-aika romahdutti antibioottien kulutuksen – tavanomaiset hengitystieinfektiot lähtivät laskuun heti rajoitusten myötä 23.3.2021 5:00
Lamaannuttava uupumus, lihasten jäykistyminen, päänsärky, jatkuvat kivut – Simo, 27, on taistellut kiistellyn sairauden kanssa jo yli 20 vuotta 24.2.2021 9:35
Koronavirusepidemia on lisännyt kiinnostusta kroonista väsymysoireyhtymää kohtaan – kiistelty sairaus sai hoitosuosituksen 23.2.2021 9:29
Jo vuosi koronan kanssa on tapeltu eikä loppua näy – Sosterissa tehty noin 17 000 koronatestiä, 165 tartuntaa, kuolonuhreja ei vielä onneksi ole 21.2.2021 5:30
Suurinta eduskuntaryhmää johtava SDP:n Antti Lindtman uskoo, että vaalilainsäädännön pikaiset muutokset ovat mahdollisia, jotta kuntavaalit voidaan turvata – "Eduskuntaryhmistä ei varmaankaan jää kiinni" 17.2.2021 15:43
Koronarokotetta on jaettu Sosterissa yli 500 ihmiselle – "Yhtään kuumereaktiota tai poissaoloa töistä rokottamisen takia ei ole tullut" 23.2.2021 13:48
Koronarokotukset vauhtiin Sosterissa – Päivystyksen ylilääkäri Minna Pitkänen sai rokotteen ensimmäisten joukossa: "Olen niin kyllästynyt koronan rajoittamaan yhteiskuntaan – Toivottavasti jokainen yksilöllisellä päätöksellään edistää sitä, että pääsemme takaisin normaaliin" 31.12.2020 13:45
"SaPKo selvisi sotavuosista ja selviää myös nyt", kirjoittaa seuran urheilujohtaja joulutervehdyksessä 23.12.2020 19:34
Eduskunnan on määrä käsitellä tartuntatautilain muutosesityksiä – leviämisvaiheessa kunta tai aluehallintovirasto voisi sulkea asiakkaiden tai osallistujien käyttöön tarkoitettuja tiloja kahdeksi viikoksi 12.12.2020 10:51
Yli puoli vuotta potilasjonossa olleita enemmän kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen – Uutta höllennystä hoitotakuuseen ei ole suunnitteilla 26.10.2020 5:00
Sote-valiokunnan puheenjohtaja Lohi toivoo nopeita ja selkeitä matkustuslinjauksia – "Ne on avattava minuutin hissipuheessa" 22.10.2020 13:22
Koronaepidemia on kiihtymisvaiheessa useilla alueilla Suomessa – koronatapausten määrän nousu näyttää kuitenkin loiventuneen 22.10.2020 10:52
Uuden-Seelannin yli kolmen viikon putki päättyi – koronavirus teki paluun saarivaltioon 18.10.2020 12:56
Ranska julistaa taas terveyshätätilan – suuriin kaupunkeihin tulossa öisiä ulkonaliikkumiskieltoja 14.10.2020 21:15
Kauneimmat joululaulut voivat kajahtaa tänä vuonna esimerkiksi metsäkirkoissa ja parvekkeilla – jopa miljoonan suomalaisen suosikkitapahtumille etsitään koronan vuoksi uusia muotoja 10.10.2020 9:02
Mitä uutta STM ja THL kertovat koronavirustilanteesta ja epidemian torjunnasta? Suora lähetys tiedotustilaisuudesta käynnissä 8.10.2020 12:44
Sanna Inkisen uutisanalyysi | Niin STM:n, THL:n kuin MaRan olisi syytä antaa vedenpitävämpiä perusteluja ravintolarajoituksiin liittyvässä keskustelussa 7.10.2020 22:27
Sosterin johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen on vielä suhteellisen rauhallisella mielellä – "Noin 200 ihmistä on altistunut näissä viikonloppuna kerrotuissa tartuntaketjuissa" 4.10.2020 20:55
Sosteri: Yli 50 hengen tapahtumiin on laadittava kirjallinen suunnitelma koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi 23.2.2021 16:18
Yleensä ruuhkaisin aika vuodesta, nyt yli 1 500 opiskelija-asuntoa tyhjillään – varsinkaan soluasuntoihin ei meinaa löytyä vuokralaisia 21.9.2020 12:04
Tulevaisuudentutkija EU:n elvytysrahojen käytöstä: Suomi voisi hyödyntää luotettavan ja neutraalin maan mainettaan 13.9.2020 14:35
THL:n Salminen IL:lle: Koronavirus itsessään ei näytä muuttuvan mutta ministeri Lintiläkin on oikeassa 12.9.2020 11:24
Apulaisoikeusasiamies: Yli 70-vuotiaiden koronaohjeistus keväällä ei ollut syrjintää – yleisvaarallisen tartuntataudin torjunnassa voi kohdella ihmisryhmiä eri tavoin 11.9.2020 14:56
Ulosottovirastot ovat saaneet tänä vuonna hakemusvyöryn velallisilta – "Kansalaiset ovat osanneet hakea vapautuksia" 11.9.2020 7:45
Useampi kuin joka neljäs kokee koronatilanteen vaikuttaneen kielteisesti mielenterveyteensä – itsetuhoisia ajatuksia erityisesti nuorilla ja naisilla 10.9.2020 11:59
Eduskunta aloittaa kiireisen syysistuntokauden – koronan alle jääneet lakihankkeet odottavat käsittelyä 1.9.2020 12:26
Elinkeinoelämän järjestöt vaativat hallitukselta työllisyystavoitteen tuplaamista 120 000 työlliseen 31.8.2020 14:36
Koronavirusepidemia laskenut merkittävästi potilasvahinkoilmoitusten määrää – epidemiaan liittyviä ilmoituksia tehty parisenkymmentä 17.8.2020 10:17
Tutkimus: Koronaa on yritetty hoitaa esimerkiksi metanolilla ja kamelin virtsalla – yli 800 ihmistä kuollut ja tuhansia joutunut hoitoon alkuvuonna väärän tiedon takia 13.8.2020 17:46
Sanna Inkisen uutisanalyysi | Naiset johtavat lomautus- ja työttömyystilastoja – Kirivätkö miehet syksyllä ohi? 5.8.2020 7:48