Joulupukki matkaan ei käy, eikä ulkomaisia turisteja Lapissa edes kiikareilla näy – Rovaniemen lentoasemalle on laskeutunut liiankin syvä joulurauha 13.12.2020 7:00
Oikeudessa alkaa Espoon Suurpellon ampumistapauksen käsittely – uhrin uskotaan halunneen irtautua järjestäytyneestä rikollisryhmästä 10.12.2020 2:09
Risikolle ja Ritakalliolle Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan komentajamerkki – kunniamerkkien saajat on jälleen julkistettu, katso tästä nimilista 2.12.2020 11:51
Poliisit karttavat pohjoista pätkäpestien takia – Rovaniemen pohjoispuolelle saadaan töihin vasta valmistuneita poliiseja, mutta he valuvat nopeasti kohti etelää 23.11.2020 18:52
Ehdotettu uusi malli Suomeen matkustamisesta korona-aikana nielisi liikaa terveydenhoidon resursseja, katsovat lausunnonantajat 23.11.2020 19:53
Brittilehti: Matkanjärjestäjä TUI peruu kaikki matkat Suomeen marras-joulukuulta – Visit Rovaniemen johtajan mukaan päätös on ikävä, mutta ei täysi yllätys 10.11.2020 19:22
"Ihmiset ovat kyllästyneet pelkoon" – Burgerimies Akseli Herlevi, 35, on saanut ruokabisneksensä kannattamaan jopa korona-aikana 2.2.2021 9:08
Osa koululaisista viettää nyt syyslomaviikkoa – THL muistutteli koronaturvallisuudesta 12.10.2020 4:24
Finnairin lento-ohjelman supistuminen voi aiheuttaa uuden piikin hakemuksissa lentolippujen maksamiseksi takaisin – ruuhkia ei pitäisi kuitenkaan syntyä 7.10.2020 17:38
Suomen ja Ruotsin puolustusministerit: Yhteistoimintakykyä ei ole unohdettu myöskään poliittisella tasolla 5.10.2020 19:38
Tekniikkaongelmiin joutunut Hornet laskeutui Oulunsaloon – toinen hävittäjän vaaratilanne viikonlopun aikana 4.10.2020 19:58
Hornetin epäilty laitevika johti ilmoitukseen lento-onnettomuusvaarasta Rovaniemellä, Turussa tarvittiin pelastuslaitosta varmistaamaan lentokoneen turvallisen laskeutumisen 3.10.2020 15:43
Toimittaja-kirjailija Johanna Vehkoon tuomio oululaisvaltuutettu Junes Lokkan kunnian loukkaamisesta pysyi hovissa 30.9.2020 13:49
Rovaniemen hovioikeudesta tulossa tuomio toimittaja-kirjailija Johanna Vehkoon kunnianloukkaussyytteistä 30.9.2020 9:28
Ilmavoimien vuoden pääsotaharjoitus Ruska 20 alkaa – harjoituksessa käytetään lentokoneiden omasuojajärjestelmiin kuuluvia soihtuja ja silppuja 28.9.2020 12:18
"Silloin katsoin asioita aika rikollisesta perspektiivistä" – Kaverin kuolema ei muuttanut elokuvaohjaaja Joonas Neuvosta huumekielteiseksi, mutta nyt hän tietää, ettei ongelmia voi paeta 27.9.2020 7:00
Elokuva-arvio | Kadonneen Janin jäljillä – Ilmiöksi pamahtaneen Reindeerspottingin jatko-osa on psykoottinen päihdereissu Kambodzan yöhön 26.9.2020 10:21
Yleensä ruuhkaisin aika vuodesta, nyt yli 1 500 opiskelija-asuntoa tyhjillään – varsinkaan soluasuntoihin ei meinaa löytyä vuokralaisia 21.9.2020 12:04
Kiinteistöliitto: Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat korkeimmat Rovaniemellä, Savonlinnassa ja Vihdissä 10.9.2020 9:19
Kittilän kuntapäättäjien virkarikossyytteiden pääkäsittely alkaa Rovaniemen hovissa – käräjillä kaikki syytteet kaatuivat 1.9.2020 9:01
Poliisi: Miehen epäillään heittäneen koiran alas parvekkeelta, epäilty löydettiin autosta räjähteen kanssa 11.8.2020 10:53
Ari Helmisen kommentti: Punaiset bussit saaneet kirittäjiä – hallitus suosimassa suuria 23.7.2020 5:00
Hornetin laskutelineessä epäiltiin vikaa – pelastuslaitos avusti laskeutumisessa Rovaniemellä 22.7.2020 17:40
Yle: Rovaniemellä samaan tartuntaketjuun liittyvien korona-altistuneiden määrä noussut yli kahteensataan – koko maan tartuntaluvut pienenivät, koska tilastointitapa muuttui 15.7.2020 17:32
Rovaniemen Hoplopissa viime keskiviikkona keskipäivällä vierailleet asetetaan karanteeniin – seikkailupuistossa käyneellä lapsella todettiin koronavirustartunta 13.7.2020 16:11
Korona iski loppuviikon aikana kausityöntekijöihin Päijät-Hämeessä, päiväkoti kiinni Rovaniemellä – sunnuntaina koko maassa kolme uutta tartuntaa 12.7.2020 17:04
KORJATTU 13.6. JUTTU /// Lapissa odotetaan Norjan rajan aukeamista ja ollaan toiveikkaalla mielellä – "Korona ei ole maailmanloppu" 27.6.2020 11:50
Lapissa odotetaan Norjan rajan aukeamista ja ollaan toiveikkaalla mielellä – "Korona ei ole maailmanloppu" 13.6.2020 16:03
Kuusamon seudulla tavoitetaan tulvahuippu piakkoin, Lapissa tulvatilanne helpottamaan päin 2.6.2020 16:07
"Saappaat jalassa seison keskellä vettä omalla pihalla", kertoo Rovaniemen tulvavesien saartamaksi jäänyt Markku Lemmetty 1.6.2020 21:30
Lapin tulvatilannetta tarkkaillaan silmä kovana – monenlaisia varautumistoimia on tehty 31.5.2020 14:27
Talven paksu lumikerros voi ennakoida Lapissa runsasta hyttyskesää – hyttyset etsivät ihmisen seuraa tositarkoituksella, sillä veriateria on niille elämän ja kuoleman kysymys 30.5.2020 9:30
Tulvatilanne Lapissa kiihtyy – Kittilässä ja Rovaniemellä tulva kestänee poikkeuksellisen pitkään 29.5.2020 20:18
Lumi ja jäät sulavat nyt hurjaa vauhtia – ennätyslumi voi tuoda ennätystulvat Lappiin 23.5.2020 11:58
Energiateollisuus varautuu Lapissa suurtulviin, voimayhtiöt laskevat vettä "niin paljon kuin voidaan" 17.5.2020 12:36
Pääosin vain varausten nouto on sallittu, kun kirjastot suuressa osassa maata avaavat oviaan maanantaina – Helsingissä eri linja 10.5.2020 19:56
Metsähallitus poistaa koronarajoituksia luontokohteista ja penää retkietiketin muistamista 6.5.2020 15:38