Torstaina Suomessa ensimmäisen ravintolansa avanneen Kentucky Fried Chickenin eli tutummin KFC:n avajaisissa nähtiin torstaina aamupäivästä kourallinen eläinaktivisteja osoittamassa mieltään eläintuotantoa vastaan. KFC on erikoistunut uppopaistettuun kanaan.
Helsingin Itäkeskuksessa aukeavan ravintolan edustalla Tallinnanaukiolla oli jo maanantaista asti telttaillut henkilö. Telttailua epäiltiin erinäisissä medialähteissä ravintolan omaksi mainostempuksi tai telttailijaa ravintolan uskoutuneeksi faniksi. Itäkeskus kertoi sivuillaan avajaisjonossa ensimmäisen henkilön voittavan itselleen ilmaiset kanat vuodeksi.
Salaperäisen miehen jonotuksesta uutisoivat esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Iltalehti.
Iltalehdelle mies perusteli jonotustaan sanoen olevansa "kananrakastaja". Hieman ennen avajaisia mies paljastuikin eläinaktivistiksi, kun mielenosoitus alkoi hieman ennen ravintolan aukeamista.
Mies ei ollut kiinnostunut friteeratusta kanasta. Sen sijaan Iltalehden tietojen mukaan mies kritisoi puheessaan voimakkain sanankääntein eläintuotantoa. Hänellä ja mielenosoitukseen osallistuneella parilla muulla henkilöllä oli yllään teemaan sopivat paidat.
Protestoijat talutettiin vartijoiden toimesta ulos. Ravintolan auetessa aamupäivästä jonossa oli Iltalehden mukaan yli sata ihmistä.
Tempauksen takana oli eläinaktivistijärjestö, joka kutsuu itseään nimellä Viral Vegans. Järjestö kertoi Instagram-sivuillaan KFC:n avajaisten protestista. Järjestön mukaan kyseessä oli sen ensimmäinen järjestämä mielenilmaus.
Samassa päivityksessä on myös ote avajaisissa lausutusta puheesta.