Joe Bidenin Amerikan yhdistämisprojektin onnistuminen riippuu koronavirustoimista, rotujännitteiden liennyttämisestä ja Donald Trumpista 21.1.2021 12:53
Janne Yläjoen kolumni | Bidenin kaudella huomio kääntyy teknojätteihin – virkaanastujaisia katsoessakin kannattaa muistaa kuka maksaa viulut 19.1.2021 18:56
Trumpin Yhdysvallat teloitti tällä viikolla kolme ihmistä, vaikka tuuli käy kuolemantuomiota vastaan 17.1.2021 12:47
Yhdysvalloissa toimeenpantiin Trumpin kauden viimeinen liittovaltion teloitus, Dustin Higgsistä tuli viikon aikana kolmas ja Trumpin kaudella 13:s liittovaltion teloittama ihminen 16.1.2021 20:56
Yhdysvaltain liittovaltio teloittaa kuolemaantuomittuja vauhdilla ennen presidentin vaihtumista 15.1.2021 16:52
Washingtonin pormestari pyytää turvallisuusviranomaisilta lisäapua virkaanastujaisten turvaamiseksi "ennennäkemättömän terroristihyökkäyksen" jälkimainingeissa 11.1.2021 12:19
Ainakin 13 ihmistä on saanut liittovaltion syytteet kongressitalon valtausyrityksestä – yhdellä syytetyistä oli autossaan polttopulloja sekä aseita 9.1.2021 9:52
Yhdysvaltain mellakoista on nostettu jo 55 syytettä, vaahtosammuttimesta iskun päähän saaneen poliisin kuolemasta käynnistetään murhatutkinta 8.1.2021 19:42
Katso kuvasarja: Presidentti Trumpin kannattajat murtautuivat kongressirakennukseen Washingtonissa 7.1.2021 9:15
Yhdysvaltain senaatti hyväksyi satojen miljardien koronatukipaketin kuukausien väännön jälkeen 22.12.2020 8:14
Facebookia vastaan nostettiin laajat oikeusjutut Yhdysvalloissa – Instagram ja Whatsapp halutaan irrottaa emoyhtiöstä 10.12.2020 3:25
Tiktokin myynnille asetettu aikaraja umpeutumassa USA:ssa, mutta sopua ei ole näköpiirissä 5.12.2020 6:52
Perussuomalaiset vaativat hallitukselta kansanäänestystä EU:n elpymispaketista – ministeri Tuppurainen tyrmäsi puheet liittovaltiokehityksestä 3.12.2020 17:48
Kalifornialaisaluksen kapteeni syytteeseen tuhoisasta venepalosta, turmassa kuoli myös suomalaismies 2.12.2020 12:37
Yhdysvaltojen hallinto lykkäsi videosovellus Tiktokin latauskieltoa – "Tiktok on uhka maan turvallisuudelle" 13.11.2020 10:23
Janne Yläjoen uutisanalyysi | USA:n vaalitulos voi pahimmillaan ratketa oikeudessa – valtapuolueet jyrkästi eri mieltä ennakkoäänestyksestä 15.10.2020 6:15
Venäjällä yli 10 000 uutta koronatartuntaa, edellisen kerran samoissa lukemissa huideltiin toukokuun puolivälissä 4.10.2020 17:04
Yön uutiskooste | Matkustusrajoitukset tänään taas käyttöön muun muassa Ruotsista, Virosta ja Saksasta tuleville 28.9.2020 10:08
Wisconsinin mielenosoittajien ampumisesta epäilty nuori mies pidätetty – Trump kertoi lähettävänsä liittovaltion joukkoja valvomaan mielenosoituksia 26.8.2020 23:00
Tuleeko EU:sta yhteisvelallisten liittovaltio? Lue, mitä neljä talouden ja politiikan asiantuntijaa ajattelee 750 miljardin euron elvytysrahastosta 18.8.2020 6:30
Bostonin maratonin pommimiehen kuolemantuomio kumottiin – Trump vaatii uutta teloitustuomiota 3.8.2020 5:37
Trumpin mukaan liittovaltion joukot pysyvät Portlandissa, kunnes anarkistit on saatu "siivottua" 1.8.2020 11:57
Portlandin tapahtumat kertovat USA:n yhteiskuntarauhan järkkymisestä, sanoo asiantuntija – "Näyttää, että ihmisiä kidnapataan kaduilta ja ihmisoikeuksia loukataan" 31.7.2020 9:35
USA:n liittovaltion joukot aloittavat vetäytymisen Portlandista torstaina – joukkoja lähetetään kolmeen muuhun kaupunkiin 29.7.2020 20:01
Lehtitiedot: Trumpin hallinto on alkanut lähettää Portlandiin lisää liittovaltion joukkoja 28.7.2020 12:57
Tutkija: Trump käyttää liittovaltion joukkoja Portlandin mielenosoittajien kurmottamiseen osana uutta vaalistrategiaa 25.7.2020 20:22
Oregon ei saanut estettyä liittovaltion joukkojen toimintaa Portlandissa – oikeus ei puoltanut kieltomääräystä 25.7.2020 15:36
Yhdysvalloissa aloitetaan tutkinnat liittovaltion joukkojen toimista Portlandissa ja Washingtonissa 24.7.2020 8:47
Trump usuttaa liittovaltion joukot seuraavaksi Chicagoon – viranomaiset vakuuttelevat, ettei kyse ole uudesta Portlandista 23.7.2020 10:54
Portlandiin lähetetyt liittovaltion joukot eivät peräänny, kertoo kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeri 22.7.2020 5:59
Trump uhkasi lähettää sotilasasuisia viranomaisia tukahduttamaan rasisminvastaisia mielenosoituksia 21.7.2020 5:52
Yhdysvalloissa Portlandin mielenosoittajien kohtelusta on nostettu syyte liittovaltiota vastaan 19.7.2020 10:40
Yhdysvaltain Portlandissa kerrotaan mielenosoittajien kaappauksista – viranomaiset haluavat liittovaltion joukot pois kaupungista 18.7.2020 15:06
Yhdysvaltain armeija sai uuden lippulinjauksen – kieltää käytännössä kiistellyn sisällissodan aikaisen symbolin käytön 17.7.2020 23:00
Mississippin osavaltion päättäjät äänestivät sen puolesta, että vanha sisällissodan aikainen symboli poistetaan osavaltion lipusta 29.6.2020 8:44
Yhdysvaltain kongressista poistettiin etelävaltioiden päättäjien muotokuvia – hyvin harva puhemies on menettänyt muotokuvansa aiemmin 19.6.2020 9:34
Tunnettu kansalaisoikeusaktivisti kritisoi Trumpia George Floydin hautajaisissa – "Taistelemme pahuutta vastaan" 10.6.2020 6:33
Liittovaltion syyttäjä: Prinssi Andrew yrittää antaa itsestään kuvan yhteistyöhaluisena 9.6.2020 9:39