Israelin hallitusta tunnustelemaan nimitettävä Gadi Eisenkot sanoo maan tarvitsevan kansallisen hätätilahallituksen. Hän sanoo aikovansa tehdä kaikkensa sen muodostamiseksi, kun presidentti Isaac Herzog myöhemmin tänään nimeää hänet virallisesti tehtävään.
Entinen Israelin asevoimien komentaja Eisenkot sai suosituksen puolueilta, joilla on yhteensä 67 paikkaa knessetissä. Istuvaa pääministeriä Benjamin Netanjahua suosittelivat tunnustelijaksi puolueet, joilla on kaikkiaan 46 paikkaa. Eisenkotin tueksi asettuivat myös knessetin arabipuolueet, joilla on 19 paikkaa.
Eisenkotin tukijoiden joukossa on kuitenkin myös oikeistolaisia puolueita, jotka eivät halua uuden hallituksen olevan riippuvainen arabipuolueiden äänistä.
Alkujaan työväenpuoluetta edustanut Herzog on antanut ymmärtää, että hän haluaisi maalle kansallisen yhtenäisyyden hallituksen, joka yhdistäisi juutalaisia israelilaisia koko puoluekentän laajuudelta.
Jumi voi johtaa uusiin vaaleihin
Netanjahu kävi jo eilen vastaiskuun Eisenkotia vastaan. Hän sanoi, että oppositiopuolueiden ja arabipuolueiden koalitio "tuhoaisi Israelin valtion sisältä päin". Netanjahua odottaa korruptiosyyte ja mahdollisesti vankeustuomio, jos hän ei jatka pääministeri. Lisäksi Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC on antanut hänestä pidätysmääräyksen Gazan sodan takia.
Eisenkotin Yashar-puolue kehotti Netanjahun liittolaisia ja hänen johtamansa Likud-puolueen jäseniä liittymään mukaan Eisenkotin yhtenäisyyshallitukseen ja sanoutumaan irti liitosta ääriaineisten kanssa.
Eisenkotilla on nimityksen jälkeen 28 päivää aikaa kerätä 61 tarvittavaa ääntä hallituksen muodostamiseksi. Jos se ei onnistu, voi Herzog antaa hänelle 14 päivän jatkoajan ennen kuin tehtävää pitää tarjota seuraavalle yrittäjälle. Jos hallitusta ei synny, on maassa järjestettävä uudet vaalit. Näin on käynyt viime vuosina useamman kerran. Hallitusjumien seurauksena Israel järjesti vaalit viisi kertaa vuosien 2019 ja 2022 välillä.