Tansanian oppositiojohtaja vältti kuolemantuomion – sai neljän vuoden vankeustuomion

Tansanian oppositiojohtaja Tundu Lissu on saanut levottomuuksien lietsomisesta neljän vuoden vankeustuomion. Häntä uhkasi myös kuolemantuomio maanpetoksesta, mutta tuomio tuli lievemmästä syytteestä.

Tansaniaa on aiemmin pidetty yhtenä Afrikan vakaimmista demokratioista, mutta maa on viime aikoina menettänyt maineensa, kun sen oppositiota on nujerrettu kovin ottein.

Pääoppositiopuolue Chademaa johtanut Lissu vangittiin ennen viime vuoden presidentinvaaleja. Istuva presidentti Samia Suluhu Hassan sai vaaleissa 98 prosenttia äänistä. Vaalien yhteydessä Tansaniassa syttyi laajoja levottomuuksia, joissa turvallisuusjoukot surmasivat opposition mukaan tuhansia ihmisiä.

Lissu luonnehti oikeudenkäyntiä presidentin aloitteesta käynnistetyksi poliittiseksi vainoksi ja syytti tuomareita presidentin käskyjen noudattamisesta.