18-vuotiaan miehen tappaneen ja rasismista valehdelleen tuomio koveni – toimi "käsittämättömän julmasti" puukotuksen jälkeen

Britanniassa oikeus on koventanut 18-vuotiaan Henry Nowakin murhasta tuomitun Vickrum Digwan tuomiota. Digwa sai viime kesäkuussa elinkautisen vankeustuomion, jonka kesto on vähintään 21 vuotta.

Torstaina Suomen hovioikeutta vastaava oikeusaste korotti Digwan tuomiota vähintään 25 vuoden mittaiseksi.

Henkirikos tapahtui joulukuussa 2025, kun 23-vuotias Digwa puukotti kotimatkalla ollutta Nowakia Hampshiressa. Digwa, joka on uskoltaan sikhi, väitti poliisille, että Nowak olisi pudottanut turbaanin hänen päästään ja aiheuttanut silmävamman.

Englannin ja Walesin ylin syyttäjä Ellie Reeves vei käräjäoikeuden tuomion hovioikeuteen, kutsuen 21 vuoden tuomiota "kohtuuttoman lieväksi". Digwa puolestaan piti käräjäoikeuden tuomiota "päivänselvästi liiallisena".

Syyttäjien mukaan Digwa hyväksikäytti sikheille laissa määrättyä oikeutta kantaa julkisesti teräaseita. Hän käytti veistään "toistuvasti aseetonta ja puolustuskyvytöntä tuntematonta vastaan".

Digwa myös kuvasi tekonsa. Videolla hän tarkensi toistuvasti kuolemaa tekevän Nowakin kasvoihin hekumoiden samalla vahingoniloisesti.

Poliisin toiminta tilanteessa synnytti suurta kritiikkiä. Paikalle saapuneet poliisit uskoivat aluksi Digwan väitteitä rasistisesta syytöksestä, ja laittoivat kuolemaa tekevän Nowakin käsirautoihin.

Nowak yritti toistuvasti kertoa poliisille, että häntä oli puukotettu.

– En usko, että sinua on puukotettu, kuului poliisin vastaus.

Poliisilta kesti kahdeksan minuuttia havaita, että Nowakilla on puukotushaava rinnassa. Poliisien toiminnasta on aloitettu tutkinta.

Englannin ja Walesin ylituomari Sue Carr totesi hovioikeuden päätöksessä, että 21 vuoden tuomio ei kuvastanut riittävästi murhan vakavuutta. Tekojen kuvaaminen oli Carrin mukaan "käsittämätöntä julmuutta".

Tapaus synnytti suuria mellakoita Britanniassa viime kesänä.

Hovioikeuden tuomiosta kertoo Sky News.