Ensimmäiset äänestyspaikat sulkeutuivat Yhdysvalloissa, välivaaleissa äänestäminen jatkuu vielä suuressa osassa maata

Äänestyskoneiden ongelmat ovat vaikuttaneet jopa 250 000 äänestyslippuun New Yorkissa. Äänet kuitenkin lasketaan, vaalivirkailijat vakuuttavat.

Yhdysvalloissa ensimmäiset äänestyspaikat ovat sulkeutuneet kongressin välivaaleissa. Osa Indianan ja Kentuckyn osavaltioiden äänestyspaikoista sulkeutui Suomen aikaa yhdeltä aamuyöllä.

Äänestys jatkuu vielä suuressa osassa maata.

Vaaleissa valitaan koko kongressin 435-paikkainen edustajainhuone sekä 35 edustajaa satapaikkaiseen senaattiin.

Vaalien tulos määrittää paljolti sen, millaiseksi Donald Trumpin toisen presidenttikauden jälkipuolisko muodostuu.

Republikaaneilla on tällä hetkellä enemmistö molemmissa kamareissa. Mielipidekyselyiden perusteella demokraatit olisivat saamassa vaalien myötä enemmistön edustajainhuoneeseen. Senaatin hallinnasta käytävästä taistelusta on odotettu tasaväkisempää.

Ongelmat kirvoittivat salaliittoteorioita

New Yorkin osavaltiossa Westchesterin piirikunnassa äänestyskoneisiin iskenyt ongelma on vaikuttanut jopa 250 000 äänestyslippuun, uutisoi CNN. Äänestyskoneet eivät ottaneet vastaan paperisia äänestyslippuja, kun piirikunnassa asuvat yrittivät antaa ääniään.

Piirikunnan vaalilautakunnan mukaan koneiden hylkäämät liput pantiin sen sijaan hätävarana olleisiin pusseihin ja ne tullaan laskemaan myöhemmin. New Yorkin osavaltion vaalilautakunnan mukaan ongelma ei ole häirinnyt äänestämistä.

New Yorkin osavaltiossa kongressin alahuoneeseen ehdolla republikaanien riveissä olevan Mike Lawlerin mukaan riippumattomat vaalivirkailijat vievät koneiden hylkäämät äänet ääntenlaskentapaikkaan poliisisaattueessa. Lawleria alahuonepaikasta haastaa demokraattien Cait Conley.

Äänestyskoneongelmat kirvoittivat oitis salaliittoteorioita oikeistokommentaattoreilta, kuten Laura Loomerilta ja Valkoisen talon neuvonantajan Stephen Millerin vaimolta Katie Milleriltä. Heidän mukaansa ongelmat viittaavat siihen, että demokraatit yrittävät "varastaa" vaalit.

Republikaaniehdokas Lawler kuitenkin totesi, etteivät koneiden ongelmat vaikuta tahallaan aiheutetuilta.