Israelissa käynnissä oleva tutkinta väitetystä ulkomaisella rahalla ostetusta vaikuttamisesta ei tule muuttamaan parlamenttivaalien tuloksia, sanoi vaaliviranomaisten johtaja Noam Sohlberg sunnuntaina. Tulokset pysyvät siinäkin tapauksessa, että epäilyt osoittautuisivat oikeiksi.
– Tulemme tutkimaan epäilyt tarkoin ja selvittämään asian niin, että koko totuus selviää. Kantamme on, että vaikka epäilykset varmistuisivat, sillä ei ole vaikutusta vaalien laillisuuteen tai tuloksiin, Sohlberg sanoi videolla, jossa olivat mukana myös Israelin oikeusministeri ja tiedustelupalvelu Shin Betin johtaja.
Tutkinnan keskiössä ovat epäilyt siitä, että ulkomaiset tahot olisivat kanavoineet paljon rahaa maahan mobilisoidakseen arabiväestön äänestysaktiivisuutta.
Pääministeri Benjamin Netanjahu ja hänen likud-puolueensa ovat viime päivinä toistuvasti syyttäneet arabipuolueita vaalien "varastamisesta".
Israelin lain mukaan poliittiset puolueet eivät saa ottaa vastaan suoria tai epäsuoria lahjoituksia ulkomaisilta tahoilta.