Musk sanoo palvelua käytetyn hyökkäysdroonien ohjaamiseen, joten tällainen käyttömahdollisuus suljettiin viime viikolla.
SpaceX-yhtiön toimitusjohtaja Elon Musk syyttää Ukrainan asevoimia Starlink-satelliittiverkkopalvelun sopimusehtojen rikkomisesta. Musk esitti kommenttinsa viestipalvelu X:ssä Yhdysvaltain aikaa lauantaina.
Musk sanoo Ukrainan asevoimien käyttäneen palvelua hyökkäysdroonien ohjaamiseen ja ihmisten tappamiseen. Hänen mukaansa tällainen käyttömahdollisuus suljettiin Starlinkin osalta viime viikolla.
Musk lisää, että sotilaskäyttöön tarkoitettu Starshield-palvelu on sen sijaan Yhdysvaltain hallinnon vastuulla.
Ukrainan asevoimien kipeästi tarvitsemien palveluiden kanssa on ollut viime aikoina ongelmia. Lauantaina Ukrainan puolustusministeri kertoi yhteysnopeuksien vihdoin palautuneen.
Ukrainan satelliittiyhteydet muuttuivat epävakaiksi sen jälkeen, kun maan välit Yhdysvaltojen kanssa kiristyivät. Musk ja Yhdysvaltain hallinto ovat syytelleet toisiaan yhteysongelmista. Yhdysvaltalaisten virkamieslähteiden medialle antamat kommentit ovat niin ikään tarjonneet toisistaan poikkeavia tulkintoja siitä, kuka on yhteysongelmien takana.
Musk on aikaisemmin kieltänyt olleensa palveluissa havaittujen ongelmien taustalla. Toisessa tuoreessa X-päivityksessään Musk kuitenkin kirjoittaa:
– Starlinkin sopimusehdot ovat pysyneet muuttumattomina ja kyseessä on siviilikäyttöön tarkoitettu palvelu, ei tappamisen väline. Sopimusehtojen rikkominen johtaa yhteyden katkaisemiseen.