Mies vainosi helsinkiläispoliitikkoa ja tämän vanhempia

Käräjäoikeus on tuominnut miehen kunnianloukkauksista ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Helsingin kaupunginvaltuutettu ja kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Seida Sohrabi kertoo tiedotteessa joutuneensa yhdessä vanhempiensa kanssa sosiaalisessa mediassa levitettyjen vakavien ja perättömien väitteiden kohteeksi.

Käräjäoikeus on tuominnut miehen kunnianloukkauksista ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, ja siihen voi hakea muutosta.

Sohrabi kertoo, että hänen ja hänen vanhempiensa yksityisyyttä loukattiin julkaisemalla videoita, joissa esitettiin perusteettomia väitteitä heidän taustoistaan ja käyttäytymisestään.

Sohrabin mukaan hänen vanhempiaan syytettiin muun muassa yhteyksistä Iranin islamilaiseen tasavaltaan sekä terroristijärjestöihin, vaikka hänen mukaansa he ovat paenneet sortoa Iranista. Lisäksi videoissa esitettiin loukkaavia vihjauksia heidän yksityiselämästään.

Sohrabi sanoo tiedotteessa, että poliitikkoihin ja heidän läheisiinsä kohdistuva häirintä ja uhkailu vaarantavat demokratian toteutumista.

– Jos häirintään, vihaan ja väkivaltaan ei puututa määrätietoisesti, vaarana on, että niistä tulee vähitellen hyväksytty osa poliittista toimintakulttuuria. Sellaista kehitystä emme saa hyväksyä, Sohrabi sanoo tiedotteessa.