Kevätkesällä asiakkaita pänni MTV:n ja Elisan kiista, joka pimensi MTV:n suoria lähetyksiä Elisan palveluissa.
Teleyhtiö Elisa kertoo osavuosikatsauksessaan panostavansa vahvasti asiakaskokemukseen ja uudistaneensa henkilöasiakkaat-liiketoimintansa toimintamallia asiakaslähtöisemmäksi.
Elisa jäi hännille syyskuussa julkaistussa Epsi Ratingin tekemässä mobiiliasiakkaiden tyytyväisyyden vertailussa. Tulos laski viime vuodesta 11 indeksipistettä 60,0 pisteeseen. Elisan asiakastyytyväisyyden heikkeneminen näkyi useissa asiakaskokemuksen osa-alueissa.
Nyt yhtiö haluaa korostaa alueellista läsnäoloa ja vahvistettua asiakaspalvelua.
– Haluamme palvella kotitalouksia kaikissa niiden digitaalisiin palveluihin ja yhteyksiin liittyvissä tarpeissa, sanoo toimitusjohtaja Topi Manner tulostiedotteessa.
Toukokuussa MTV:n maksuttomat kanavat lakkasivat näkymästä suorina lähetyksinä Elisan palveluiden kautta, ja yhtiöt pääsivät kiistassa sopuun vasta heinäkuussa. Kanavien pimentyminen osui penkkiurheilijoiden kannalta onnettomasti jääkiekon MM-kisoihin.
– Kodin palveluissa toimme MTV Katsomo+ -palvelun Elisa Viihteen asiakkaille, Manner kertoo palvelun parannuksista.
Kilpailutilanne iski tulokseen
Elisan vertailukelpoinen liikevoitto laski heinä-syyskuussa viisi prosenttia 131 miljoonaan euroon. Mannerin mukaan viime vuoden kilpailutilanne vaikutti edelleen tämän vuosineljänneksen tulokseen.
Liikevaihto oli samalla tasolla kuin vuosi sitten, eli 561 miljoonassa eurossa. 140-vuotiaan lankapuhelinverkon toiminnan lopettamisella oli noin kahden miljoonan euron negatiivinen vaikutus liikevaihtoon ja käyttökatteeseen heinä-syyskuussa.
Heinä-syyskuun aikana postpaid-mobiililiittymien määrä laski 16 300:lla, kun taas prepaid-liittymien määrä maksoi tätäkin enemmän.
Elisa on vähentänyt lahjakorttien käyttöä asiakkaiden houkuttelussa, mikä on yksi syy myynnin ja markkinoinnin kustannusten laskuun edellisvuodesta.
Toimittaa yhteyksiä datakeskuksiin
Neljänneksen aikana Elisa julkisti yhteistyösopimuksen Googlen kanssa yhteyksien toimittamisesta kolmeen datakeskukseen Suomessa. Datakeskusyhteyksien tammi-syyskuun kumulatiivinen tilauskertymä on yhteensä lähes 100 miljoonaa euroa.
– Vaikka tilauskannan liikevaihtovaikutus alkaa pääosin vuodesta 2028, kassavirtadynamiikka on houkutteleva, ja odotamme datakeskusyhteyksien nettokassavirran olevan positiivinen koko vuoden osalta.