Netflixin osake sukelsi tulosjulkistuksen jälkeen

Suoratoistopalvelu Netflixin osakkeen arvo lähti usean prosentin laskuun sen jälkeen, kun yhtiö julkisti heinä–syyskuun tuloksensa.

Yhtiön liikevaihto oli noin 12,9 miljardia dollaria. Nousua oli noin 12 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuotta aiemmin.

Yhtiön kokonaistulos oli noin 3,7 miljardia dollaria. Tulos kasvoi vuoden takaisesta noin 44 prosenttia.

Kasvusta huolimatta tuore neljännesvuosikatsaus ei onnistunut hälventämään sijoittajien huolia katsojien aktiivisuuden vähentymisestä ja liikevaihdon kasvun hidastumisesta.

Media-analytiikkayhtiö Nielsenin mukaan Netflix tavoitti heinäkuussa 7,8 prosenttia suoratoistopalveluiden katsojista Yhdysvalloissa. Googlen omistama YouTube puolestaan ylsi 14,2 prosenttiin, mikä on kyseiselle sivustolle ennätyslukema.

Netflix kehui kasvua Yhdysvaltojen ulkopuolella, mutta tunnusti samalla haasteet kotimaassaan. Toimitusjohtaja Ted Sarandosin mukaan kasvu Yhdysvalloissa ei ole niin nopeaa kuin yhtiö haluaisi.

Irtisanomisia ja sisältöjohtaja vaihtoon

Viime viikolla yhtiö kertoi vähentävänsä noin kuusi prosenttia työvoimastaan, joka vastaa noin tuhatta työntekijää. Asiasta uutisoineen The Hollywood Reporterin mukaan irtisanottavien joukossa on myös seitsemän televisiosopimuksista ja sisällöstä vastaavaa ihmistä.

Netflix kertoi viime viikolla myös laittavansa sisältöjohtajansa vaihtoon. Talosta lähtenyt Bela Bajaria muun muassa vastasi aiemmin hittisarjoista Stranger Things, Bridgerton ja Squid Game.

Uudeksi sisältöjohtajakseen suoratoistojätti nimitti Peter Ricen, joka on aiemmin työskennellyt johtotehtävissä Disneyssä.

– Peter Rice ymmärtää yhteistyön luovien tekijöiden kanssa. Kilpailluilla markkinoilla luovilla osaajilla on vaihtoehtoja sen suhteen, missä he haluavat työskennellä, Sarandos sanoi tiistaina.