Sähköasentajille ja rakentajille on nyt vientiä datakeskustöissä

Datakeskuksiin haettavien työntekijöiden määrä on kasvussa, kertoo työnhakupalvelu Duunitori.

Datakeskusten rekrytoinnit vilkastuivat vuosi sitten. Syyskuun loppuun mennessä Duunitorilla oli tänä vuonna julkaistu 3 400 niihin liittyvää työpaikkailmoitusta. Määrä on yli kaksi kertaa niin suuri kuin viime vuonna yhteensä.

Suurin osa työpaikoista liittyy rakennusalaan. Tällä hetkellä eniten kysyntää on sähköasentajille ja -insinööreille.

Duunitorin mukaan mikään yksittäinen datakeskushanke ei selitä viimeaikaista kasvua. Datakeskusyritysten lisäksi työnantajat ovat alihankkijoita, henkilöstöpalveluyrityksiä ja konsulttiyhtiöitä.

Pääkaupunkiseudulle painottuvat suunnittelu-, asiantuntija- ja johtotehtävät. Duunitorin mukaan seuraavaksi eniten töitä oli tarjolla Kouvolassa, Vaasassa ja Haminassa.