OP Pohjola ennakoi Suomelle tasaista kahden prosentin kasvutahtia tälle ja ensi vuodelle

Viennin hurja vauhti jatkuu lähivuosina – nousee korkeimmilleen viiteen vuosikymmeneen.

OP Pohjolan ekonomistit ennakoivat, että Suomen talous kasvaa tänä ja ensi vuonna kahden prosentin tahtia. Kasvua vauhdittavat vienti ja investoinnit, mutta myös yksityinen kulutus on alkanut elpyä.

Vienti on ollut vahvassa vedossa jo muutaman vuoden ajan ja kova tahti jatkuu. OP odottaa, että viennin suhde kansantuotteeseen nousee vuoteen 2028 mennessä korkeimmalle tasolleen viiteen vuosikymmeneen.

Suomen talous kasvoi tämän vuoden toisella neljänneksellä 1,4 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Tahti näyttää piristyneen yli kahteen prosenttiin kolmannella neljänneksellä.

– Kesän jälkeen taloudesta on tullut hyviä ja huonoja uutisia. Öljy on kallistunut ja korot nousseet. Talouskasvu on silti vahvistunut, suhdanneindikaattorit vahvoja ja uudet investointihankkeet tukevat lähivuoden näkymiä, sanoo OP Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.

Investointeja kasvattavat julkisten hankintojen nousu, kuten hävittäjähankinnat, ja yksityisellä puolella datakeskushankkeet. Myös muut investoinnit elpyvät, vaikka asuntorakentaminen pysyy yhä verrattain matalalla tasolla. Kokonaisuutena investointien suhde kansantuotteeseen nousee silti lähivuosina korkeimmalle tasolleen yli kolmeen vuosikymmeneen.

– Investoinnit painottuvat voimakkaasti tuontihyödykkeisiin, siksi ne eivät heijastu vastaavasti talouskasvuun, ja vaihtotase kääntyy jälleen alijäämäiseksi. Samalla ne kuitenkin kasvattavat Suomen tuotantopotentiaalia ja vahvistavat pitkän aikavälin kasvun edellytyksiä, joten tilapäinen vaje on lähinnä myönteinen asia, Heiskanen kuvasi.

Pitkään rämpineessä yksityisessä kulutuksessa näkyy elpymisen merkkejä, ja OP:ssa odotetaan sen merkityksen talouskasvun tukena vahvistuvan. Tänä vuonna kulutusta tukee säästämisasteen lasku, ensi vuonna reaalitulojen kasvu.

Inflaatio hidastuu energian hinnan laskiessa ja työmarkkinat alkavat elpyä ensi vuonna. OP ennakoi silti Suomen työttömyyden pysyvän verrattain korkealla tasolla, koska työmarkkinoille on tullut aiempaa enemmän ihmisiä.

Koronnostoille ei suurta tarvetta

OP toteaa, että maailmantalous on kokonaisuudessaan kestänyt Lähi-idän sodan vaikutukset toistaiseksi verrattain hyvin. Markkinoilla odotetaan, että öljyn hinta lähtee vähitellen laskuun. Hidastuvan inflaation myötä talouskasvu pääsee jälleen normaaliin vauhtiin.

Euroalueella kasvu pysyy Suomen tavoin tasaisena, OP arvioi. Nousseita korkoja ja energian hintaa kompensoi teollisuuden elpyminen ja vientikysyntä. Energian hinta ei näytä suuremmin vaikuttavan muihin hintoihin ja OP katsoo, ettei inflaatio nykytilanteessa luo Euroopan keskuspankki EKP:lle tarvetta kiristää rahapolitiikkaa merkittävästi.

Jos kriisi kuitenkin kärjistyy uudelleen, on riski rahapolitiikan kiristyksille ja korkojen nousuille merkittävä, OP toteaa ennusteessaan.