Iisalmessa liikkunut villisikalauma on poistunut taajama-alueelta – Paloisvuoren ja Marjahaan maastoissa voi jälleen liikkua normaalisti

Iisalmessa liikkunut villisikalauma on poistunut Iisalmesta maaseudulle kaakon suuntaan noin 5-6 kilometrin päähän, poliisi tiedottaa. Suurriistavirka-avun toimijat totesivat asian jälkiä seuraamalla. Paloisvuoren ja Marjahaan maastoissa voi liikkua jälleen normaalisti.

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus Viitostieltä Paloisvuoren ja Marjahaan väliseen maastoon liikkuneesta villisikalaumasta lauantaina kello kuuden aikaan aamulla, jolloin poliisi pyysi alueen SRVA-toimijoita avuksi. Ihmisiä kehotettiin tällöin välttämään liikkumista Paloisvuoren ja Marjahaan maastoissa.

Jyrki Koskinen Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kertoi aiemmin, että laumassa on arviolta noin kymmenen eläintä.

Koskisen mukaan vastaavanlaisia tehtäviä tulee Pohjois-Savon korkeuksilla hoidettavaksi todella harvoin.

– Minun kohdalleni ei ole vielä tällaista aiemmin sattunut. Tuolla Kaakkois-Suomessahan niitä on enemmän. Kyllähän ne eläimet siirtyvät koko ajan tänne sisempään Suomeen päin, ei siitä ikävä kyllä pääse mihinkään.

Näitkö jotain? Lähetä kuva tai vinkki osoitteeseen verkkotoimitus@savonsanomat.fi.

Juttua päivitetty 26.9. klo 8.50 poliisin kommenteilla.

Juttua päivitetty 26.9. klo 11.52 poliisin tiedotteen pohjalta.