13 tuntia Uuden musiikin kilpailun (UMK) murskavoiton jälkeen Käärijän eli Jere Pöyhösen syke on jo laskenut, mutta voiton sisäistäminen on vielä vaiheessa.
– Eihän tätä vieläkään käsitä, artisti sanoo STT:lle turkulaishotellin kokoushuoneessa.
– Vanha valmentaja joskus käytti termiä, että tärkeintä ei ole voitto vaan murskavoitto, ja nyt se tapahtui. Varmaan ekaa kertaa ikinä elämäni aikana missään.
Räjähtävän energinen ja hullutteleva kappale Cha cha cha sai puolelleen sekä yleisön että kansainvälisen raadin ja vie Käärijän toukokuussa Suomen euroviisuedustajaksi Liverpooliin. Päätös lähteä mukaan UMK:hon syntyi Käärijän mukaan juuri biisin perusteella.
– Uskon intuitioon todella vahvasti. Minkään muun biisin kohdalla sitä intuitiota ei ole tullut. Tämä oli eka biisi, josta näimme, että tässä voisi olla maailmanlaajuisestikin, tai ainakin Euroopassa, toimiva kappale.
"Itsekään en ole ehkä se kaikkein miesmäisin ihminen"
Cha cha chan tekstissä kertoja kumoaa tuoppeja, kunnes puhe jo sammaltaa ja hän on tarpeeksi vapautunut uskaltaakseen tanssilattialle. Sosiaalisessa mediassa on pohdittu kappaleen sanomaa: kritisoidaanko vai ihannoidaanko tässä nyt ryyppäämiseen perustuvaa biletystä?
Ihannoinnista ei missään nimessä ole kyse, Käärijä sanoo. Kappaleella on nimenomaan haluttu herätellä ihmisiä kyseenalaistamaan, onko rohkaisua aina haettava alkoholista.
– Ihmiset voisivat mielestäni enemmän vapautua ja olla rohkeampia esimerkiksi menemään tanssilattialle. Yleensä se on vaan fakta, että siihen tarvitaan se juoma.
Cha cha cha on takuuvarmasti kuitenkin säestänyt tänä talvena monia alkoholinhuuruisiakin juhlahetkiä. Ei Käärijä siitäkään pahastu.
– Ihan sama missä biisiä kuunnellaan, antakaa mennä. Se ei ole minulta pois, päin vastoin.
Osa kuulijoista on pohtinut hyvinkin tarkkaan kappaletta ja sen videota, jolla Käärijä nähdään muun muassa pitkähiuksisessa peruukissa ja pastellinvärisessä asussa. Kappaleen on tulkittu kommentoivan myös muun muassa sukupuoli-identiteetin, miehen roolin ja toksisen maskuliinisuuden teemoja. Tässä ollaan Käärijän mukaan ihan oikeilla jäljillä.
– Itsekään en ole ehkä se kaikkein miesmäisin ihminen. Parisuhteissani esimerkiksi kumppanit ovat itse hoitaneet autoasiat ja minä olen tiskannut.
Cha cha challa Käärijä haluaakin rohkaista vapautumiseen myös tässä mielessä: kenenkään olemiselle ei pitäisi olla mitään valmiita raameja.
– Mielestäni kaikki voisivat olla vapaasti sitä mitä ovat. Jos joku haluaa pukeutua mekkoon niin pukeutuu mekkoon.
Musiikkiharrastus alkoi rummuista
Musiikki on ollut 29-vuotiaan Jere Pöyhösen elämässä lapsuudesta asti.
– Meidän perheessä musiikki on aina ollut tosi läsnä. Faija soitteli kitaraa. Isoveljen kanssa katsottiin Fröbelin Palikoita ja se soitteli muovikitaraa.
Veli innostui kitaransoitosta, Jere puolestaan rummuista. Vantaalaisen omakotitalon alakerta raikasi muun muassa Pöyhösen veljesten Metallica-covereista.
Myös jääkiekko on ollut artistin elämässä tärkeä asia. Välillä hän innostui laskettelustakin, mutta uraa siitä ei tullut. Urheilu on näkynyt myös musiikkiuralla: Käärijän ensimmäinen, vuonna 2016 julkaistu single on nimeltään Urheilujätkä.
Nykyinen, eri genrejä yhdistelevä musiikkityyli on Käärijän mukaan syntynyt hänen ja tuottaja Aleksi Nurmen yhteistyönä.
– Allulla on enemmän räppitaustaa ja minulla metallitaustaa.
Alkuun kaksikko teki Käärijän mukaan popimpaa musiikkia, josta on sittemmin menty raskaampaan suuntaan. Nykyään musiikinteossa on mukana myös muita, esimerkiksi Cha cha chassa Johannes Naukkarinen.
Käärijän energinen ja humoristinen lavapersoona on hänen mukaansa syntynyt luonnostaan ja pakottamatta.
– Pienestä asti olen ollut, mitä Käärijä on. Olen tykännyt hassutella ja nauraa itselleni.
Esittämisestä ei Käärijän mukaan ole kyse, vaan kaiken pitää tuntua hänestä luontevalta. Lavalla esiin vaan nousee tietty puoli Jere Pöyhösestä.
– Se on yhtä lailla Jere siinä missä minäkin tässä olen, artisti sanoo.
Vjerka teki vaikutuksen törkeydellään
Muualta Euroopasta kantautuneiden viisufanien kommenttien perusteella on mahdollista, että Käärijä voi suunnata ennakkosuosikkina UMK:n lisäksi myös Euroviisuihin. Jos niin käy, hän pyrkii pitämään pään kylmänä samaan tapaan kuin tähänkin asti.
– Tuommoisia asioita ei pidä liikaa ajatella. Mennään tekemään se oma suoritus, ja tehdään pohjaduuni hyvin.
Käärijä on nimennyt omaksi viisusuosikikseen Vjerka Serdjutshkan, joka edusti Ukrainaa Euroviisuissa vuonna 2007 Helsingissä.
– Se on sopivan törkeä ja hauska ja vielä hemmetin hyvä biisi. Se on niin törkeä, että se on hyvä. Mielestäni siinä on Euroviisuja parhaimmillaan, artisti perustelee.
Onko Vjerka Serdjutshkassa kenties jotain, mitä Käärijä haluaisi kanavoida omassakin viisuesityksessään?
– Ehkä vaan se ajatus siitä, että mitä helvettiä tuolla tapahtuu.
Siinä artisti lienee onnistunut monen kohdalla jo lauantaina UMK-lavalla.