Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ammattiliitot osoittivat mieltään Senaatintorilla Helsingin kaupungin palkkakaaoksen takia

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ järjestivät tänään mielenilmauksen Senaatintorilla Helsingin kaupungin jatkuvien palkanmaksuongelmien vuoksi.

Eräpäivä-mielenilmauksessa puheita pitivät muun muassa ammattijärjestöjen puheenjohtajat. Paikalla oli myös laajasti kaupungin edustusta, esimerkiksi Helsingin pormestari Juhana Vartiainen, joka pyysi jälleen anteeksi palkanmaksun ongelmia.

Helsingin kaupunginvaltuusto aloitti keskiviikkona kuudelta illalla ongelmista keskustelutilaisuuden, jonka aluksi Vartiainen kertoi, että Helsinki valmistelee tarjouspyyntöjen tekemistä ulkopuolisen selvityksen teettämiseksi ongelmista.

Helsingin kaupungin palkanmaksussa on ollut vuoden aikana poikkeuksellisia ongelmia, ja useat työntekijät eivät ole saaneet palkkojaan. Poliisi aloitti elokuussa esiselvityksen palkanmaksuhäiriöistä.