Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Varman sijoitusten tuotto nousi yhtiön historian parhaaksi

Useat eläkeyhtiöt ovat tänään kertoneet ennätysmäisistä sijoitustuotoistaan. Kärkipaikan otti Varma, jonka sijoitusten tuotto nousi viime vuonna yhtiön historian parhaaksi, 18,5 prosenttiin.

Ilmarisen sijoitukset tuottivat viime vuonna 15,3 prosenttia ja Elon 14,0 prosenttia. Keva kertoi jo eilen 15,8 prosentin sijoitustuotoistaan.

Varma luonnehtii viime vuotta sijoittajan kannalta poikkeuksellisen suotuisaksi.

– Toisesta koronavuodesta tuli yllättävän hyvä suomalaiselle työeläkejärjestelmälle. Varmalle vuosi 2021 oli historiallinen, sillä sijoitustuotto kipusi uuteen ennätykseensä. Myös eläkemaksujen pohjana oleva palkkasumma kasvoi merkittävästi ja työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä laski, kertoo Varman toimitusjohtaja Risto Murto tiedotteessa.

Hänen mukaansa koronapandemiasta ei ole syntynyt samanlaista laajaa talouden laskua kuin finanssikriisistä yli 10 vuotta siten.

– Päinvastoin, viime vuonna olimme pandemiasta huolimatta klassisessa nousukaudessa. Nyt Yhdysvalloissa pohditaan, kuumeniko talous jo liikaakin, Murto sanoo.

Myös Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen pitää viime vuotta erinomaisena, sillä sijoitusmarkkinoiden tuottokehitys oli vahvaa erityisesti osakemarkkinoiden voimakkaan nousun myötä.

– Sijoitusvarat ja vakavaraisuuspääoma nousivat ennätystasoille ja vahva kehitys asiakashankinnassa ja kustannustehokkuuden parantamisessa jatkui, Pölönen kertoo.

Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson puolestaan arvioi, että viime vuosi oli maailmanlaajuisesti hyvin poikkeuksellinen, ja sijoitustuottojen valossa yhtiö voi olla tyytyväinen. Erityisen hyvät tuotot Elo sai vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Pelkona liiallinen korkojen nosto

Varman sijoitukset tuottivat viime vuonna 9,3 miljardia euroa, Ilmarisen 8,1 miljardia euroa, Elon 3,6 miljardia euroa ja Kevan 9,1 miljardia euroa.

Kevan sijoitusvarallisuuden arvo oli viime vuoden lopussa 66,8 miljardia euroa, Ilmarisen 60,8 miljardia euroa, Varman 59,0 miljardia euroa ja Elon 29,4 miljardia euroa.

Tuottoprosenteissa viime vuosi oli tyystin toisenlainen kuin ensimmäinen koronavuosi. Silloin tuotot jäivät muutamiin prosentteihin. Esimerkiksi Varman sijoitukset tuottivat toissa vuonna vain 2,8 prosenttia.

Varman sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä arvioi, että sijoitusmarkkinoiden tulevaisuudennäkymät kulminoituvat siihen, miten markkinat pystyvät suodattamaan tulevan rahapolitiikan kiristyksen.

– Yhdysvaltain keskuspankilla Fedillä alkaa olla kova kiire nostaa ohjauskorkoa, ja pelkona on, että myöhästymisen takia korkoa joudutaan nostamaan liikaa, Rytsölä ounastelee.