Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hallitus päätti uusista rajoituksista: koronapassi jäädytettiin ja sisärajavalvonta palautettiin

Koronapassia ei voi käyttää torstaista lähtien yleisötilaisuuksissa ja asiakastiloissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille. Hallituksen päätös astuu voimaan vuorokauden vaihtuessa torstaiksi ja on voimassa kolmen viikon ajan 20. tammikuuta asti.

Rajoitus koskee koronaviruksen leviämisvaiheessa olevia sairaanhoitopiirien alueita sekä kaikkia yleisötilaisuuksia ja asiakastiloja, joihin kohdistuu rajoituksia. Alueelliset viranomaiset päättävät, millaisia rajoituksia alueilla on käytössä.

Aluehallintovirastot ovat jo aiemmin kieltäneet yleisötilaisuuksien pitämisen esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla.

Sote-ministerityöryhmä päätti tiistaina myös aloittaa pikaisesti valmistelun koronapassia koskevan säännöksen muuttamiseksi siten, että rajoitustoimia on jatkossa mahdollista kohdentaa tarkemmin.

Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa aluehallintovirastoja tarkastelemaan omien alueidensa yleisötilaisuuksiin ja asiakastiloihin kohdistuvia rajoituksia erityisesti matalan riskin tilaisuuksien kohdalla.

Suomeen saapuvilta todistu s negatiivisesta koronatestistä

Hallitus päätti tiistaina myös sisärajavalvonnan käyttöönotosta. Sisärajavalvonta palautettiin heti tiistaista alkaen Suomen ja kaikkien Schengen-maiden väliseen liikenteeseen. Päätös on voimassa 16. tammikuuta saakka.

Lisäksi hallitus kiristi maahantulon rajoituksia niin, että Suomeen ulkomailta saapuvilta vaaditaan todistus täydestä rokotussarjasta tai alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta koronataudista sekä näiden lisäksi todistus alle 48 tuntia vanhasta negatiivisesta koronatestituloksesta.

Vaatimus koskee vuodenvaihteeseen asti vuonna 2005 tai sitä aikaisemmin syntyneitä ja vuodenvaihteen jälkeen vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä.

Negatiivista koronatestitulosta ei edellytetä Suomen kansalaisilta, Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta eikä henkilöiltä, joiden maahantulon perusteena on välttämätön syy, kuten perheasiat.

Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan rajayhteisöjen asukkaita sekä Ruotsin Norrtäljen kunnan ja Ahvenanmaan maakunnan välisessä liikenteessä matkustavia henkilöitä koskevat säännöt ovat astetta lievempiä. Heidän kohdallaan riittää todistus enintään seitsemän vuorokauden sisällä tehdyn koronatestin negatiivisesta tuloksesta.

Myös alueilla uusia rajoituksia

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) määrää Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueiden asiakas- ja yleisötiloja sulkemaan ovensa kahdeksi viikoksi. Tilat määrätään suljettavaksi torstaista lähtien.

Sulkupäätös koskee muun muassa kuntosaleja, uimahalleja sekä kauppakeskusten yleisiä oleskelutiloja. Päätös ei koske esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoimintaa.

Länsi- ja Sisä-Suomen avi puolestaan kieltää Keski-Pohjanmaalla sisätiloissa järjestettävät yli 20 ihmisen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Määräys on voimassa perjantaista lähtien tammikuun loppuun saakka.

Lounais-Suomen avi kertoo harkitsevansa Varsinais-Suomen ja Satakunnan rajoitusten jatkamista. Avi harkitsee, pidentääkö se määräyksiä, joilla yleisötilaisuudet on kielletty sekä tietyt tilat määrätty suljettaviksi. Mahdolliset päätökset pyritään antamaan keskiviikkona.

Myös Itä-Suomen avi arvioi tilojen käyttöön liittyvien rajoitusten jatkamista Etelä-Savossa ja Pohjois-Savossa sekä niiden laajentamista Pohjois-Karjalaan ja Itä-Savoon. Myös tilaisuuksien kieltämistä harkitaan.