Iltalehden saamien tietojen mukaan hallitus päättää tiistai-iltana merkittävistä tiukennuksista koronarajoituksiin. Lehden tietojen mukaan hallitus tulee päättämään toimista, joilla käytännössä otetaan hätäjarrumekanismi käyttöön, eli koronatoimissa siirrytään takaisin valtakunnalliseen ohjaukseen.
Iltalehden lähteiden mukaan hallituksella on pöydällä esitys, jonka mukaan koronapassi laitettaisiin kokonaan tauolle 2–3 viikoksi heti joulun jälkeen. Ravintoloiden rajoitukset tiukentuisivat ilta-aikoina.
Lisäksi yleiset tilat suljettaisiin myös 2–3 viikoksi joulun jälkeen, joka tarkoittaisi asiakas- ja toimitiloja, esimerkiksi kirjastoja, urheiluhalleja uimahalleja ja kuntosaleja.
Lisäksi toinen aste on suunnitelmissa laittaa etäopetukseen niin, että joululomilta ei palata lähiopetukseen.
Suunnitelmat tarkoittavat sitä, että Suomessa tulisi käyttöön käytännössä laaja sulkutila joulun jälkeen.