Miksi joidenkin suomalaismiesten on vaikea löytää kumppania? Miesten kirjoitelmia sinkkuudesta tarkastellaan tuoreessa väitöstutkimuksessa. 25–64-vuotiaiden miesten tahattoman kumppanittomuuden taustalla näyttäisi olevan sekä itsestä että ulkoisista tekijöistä johtuvia syitä.
Itsestä johtuvia syitä ovat esimerkiksi kokemukset kelpaamattomuudesta: osa miehistä kokee, etteivät he kelpaa sellaisina kuin ovat, kertoo Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Anu Kinnunen.
– Ulkoisia tekijöitä sen sijaan ovat esimerkiksi ajatukset potentiaalisten kumppanien vaativuudesta. Miesten kirjoitelmissa esiintyi tarinoita vaativista naisista, Kinnunen toteaa.
Kinnusen väitöskirjan aineisto osoittaa, että yksinäisyys on yhteydessä alentuneeseen onnellisuuteen. Pahimmillaan taustalla on koulukiusaamista, mistä alkaa jonkinlainen pidemmän linjan ketju, ja miehet jäävät myös aikuisina tahtomattaan yksin.
Kinnusen mielestä kirjoitelma-aineisto osoittaa sen, kuinka tärkeää jo varhainen sosiaalisten suhteiden kehittyminen on.
Muita aineistossa esille nousseita kumppanittomuuden syitä olivat esimerkiksi se, että kumppanin löytämistä ei pidetä kovinkaan tärkeänä ja viihdytään hyvin myös itsekseen. Etenkin jo parisuhdekokemusta omaavilla miehillä kumppanin pitäisi tuoda elämään selkeästi jotakin lisää eikä riitä, että vierellä on ”kuka tahansa”.
– Osa miehistä toivoo kumppania, mutta kokee elämäntilanteensa esimerkiksi jatkuvien työmatkojen takia liian hankalaksi, Kinnunen kuvailee.
Leskinaisilla paljon tahatonta kumppanittomuutta
Muutaman vuoden takaisen tutkimuksen perusteella joka toinen suomalainen sinkkumies kokee kumppanin löytämisen vaikeaksi, ja vain hyvin pieni vähemmistö kokee, ettei kumppanin löytämiseen liity minkäänlaisia ongelmia, kertoo Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula. Väestöliiton tutkimukseen osallistui 10 000 suomalaista.
Kontulan mukaan kaikkein yksinäisimpiä ja pessimistisimpiä parisuhteen löytämisen suhteen ovat keski-ikäiset, eronneet miehet.
Toinen suuri tahtomattaan ilman kumppania jääneiden suomalaisten joukko löytyy yli 60-vuotiaiden leskinaisten keskuudesta. Kontulan mukaan moni leski on ikään kuin luopunut toivosta ja miettii, kannattaako kyseisessä iässä enää edes yrittää etsiä ketään.
– Tästä taas ajaudutaan helposti murehtimaan, että ei ole ketään kenen puoleen kääntyä. Monilla iäkkäämmillä leskinaisilla on myös pelkoja siitä, että heille tapahtuu jotakin pahaa kotona eikä kukaan saa tietää asiasta – että he kuolevat yksin kotiin ja heidät löydetään vasta pitkän ajan päästä. Moni silti reagoi yksinäisyyteen eristäytymällä kotiinsa, kertoo Kontula.
Väestöliiton Finsex-tutkimusten mukaan kaikista suomalaisista sinkuista yhä useampi kokee kumppanin löytämisen vaikeaksi. Tällaiset kokemukset ovat lisääntyneet sinkkujen keskuudessa koko 2000-luvun.
Tutkija Anu Kinnunen uskoo taustalla vaikuttavan vahvasti sen, että kumppaneita on alettu etsiä enenevässä määrin sähköisten deittailusovellusten kautta.
– Etenkin ihmisten, jotka eivät ole ulkoisesti kovin edustavia, on entistä vaikeampi löytää kumppania. Normit ovat muuttuneet ulkonäkökeskeisemmiksi: myös sellaiset ihmiset, jotka eivät olisi välttämättä ulkonäkökeskeisiä tavallisessa sosiaalisessa elämässä, saattavat näiden sovellusten kautta yhtäkkiä muuttua sellaisiksi, Kinnunen sanoo.
Yksin jääminen koetaan usein epäonnistumisena
Ilman kumppania eläminen on monelle täysin neutraali elämäntilanne. Sen sijaan vastentahtoisesti ilman kumppania eläminen voi herättää hyvinkin kokonaisvaltaisia kokemuksia.
Jos ihminen kokee vahvasti, että hänen ”pitäisi” tai ”kuuluisi” olla parisuhteessa, tilanne näyttäytyy elämänkulullisena haasteena: hän on ikään kuin epäonnistunut elämässä, kun ei ole pystynyt kulkemaan tällaista normitettua tietä pitkin, kuvailee Kinnunen. Hän tutki väitöskirjassaan myös näitä teemoja.
Kinnusen mukaan moni liittää onnen potentiaaliseen parisuhteeseen. Mitä pidempään ihminen on tahtomattaan yksin, sitä herkemmin hän voi ajautua negatiivisen ”en tule koskaan löytämään ketään” -ajattelun raiteille. Tämä taas voi johtaa kokemukseen omasta kyvyttömyydestä ja riittämättömyydestä.
Jos tahaton kumppanittomuus jatkuu pitkään, seurauksena voi Kinnusen mukaan olla esimerkiksi ahdistuneisuutta, unettomuutta, masennusta tai ulkopuolisuuden kokemuksia.
– Mitä vahvempi parisuhteen normi on, sitä suuremman kärsimyksen ihminen voi saada itselleen aikaan. Tämän sijaan kumppanittomuuden voisi nähdä myös mahdollisuutena tehdä niitä asioita, joista itse nauttii, tai toteuttaa niitä suunnitelmia, joista on haaveillut. Monelta jää huomaamatta, että myös ilman parisuhdetta voi elää hyvin merkityksellistä elämää.