Koronan tuoma lisävauhti on huonekalukaupassa jo tasaantunut – alan liikevaihdon ennustetaan silti kasvavan reilusti tänäkin vuonna
Huonekaluostosten lisääntymisestä pandemian aikana ovat hyötyneet yritykset, jotka ovat hoitaneet verkkopalvelunsa hyvin, arvioidaan alan liitosta.
Huonekalukauppa on Suomessa kasvanut reippaasti korona-aikana, mutta aivan viime kuukausina huonekaluja ei enää ole ostettu viime vuoden tahtiin, kertoo Suomen Huonekalukaupan Liiton toiminnanjohtaja Walter Ihander.