Australia palauttaa Intiaan taideteoksia, joista osaa epäillään varastetuiksi

Palautettavat teokset ovat veistoksia, valokuvia ja kääröjä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Australia aikoo palauttaa 14 taideteosta Intiaan, Australian kansallinen taidemuseo National Gallery kertoi torstaina.

Palautettava kokoelma koostuu suurelta osin uskonnollisista ja kulttuurihistoriallisista esineistä, joiden yhteenlaskettu arvo on vajaat 1,9 miljoonaa euroa. Vanhimmat teokset ovat peräisin 1100-luvulta.

Canberrassa sijaitsevan museon mukaan joukossa on muun muassa kuusi taideteosta, jotka on mahdollisesti viety laittomasti pois tai varastettu Intiasta. Kyseiset teokset ovat veistoksia, valokuvia ja kääröjä.

Museon johtaja Nick Mitzevich kertoi uutistoimisto AFP:lle, että teokset pyritään palauttamaan lähikuukausien aikana.

Museo on jo aiemmin palauttanut Intiaan taideteoksia, jotka se oli hankkinut taidevälittäjä Subhash Kapoorilta. Kapoor pidätettiin Yhdysvalloissa vuonna 2011 epäiltynä historiallisten esineiden varastamisesta ja välittämisestä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka