Kymmenien alaikäisten hyväksikäytöstä syytetylle miehelle tuomio tänään

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomion miehelle, jota syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Elina Korkee / STT

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomion miehelle, jota syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Syyttäjälaitos on aiemmin kertonut, että epäiltyjen rikosten uhreja eli asianomistajia on 45.

Syyttäjä on vaatinut 47-vuotiaalle miehelle rangaistusta muun muassa törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta. Osa seksuaalipalvelujen ostamisista nuorelta on syyttäjän mukaan jäänyt yrityksiksi.

Helsingin poliisi on aiemmin kertonut, että epäillyn rikossarjan uhriksi joutuneet nuoret ovat 13–17-vuotiaita poikia eri puolilta Suomea. Poliisin mukaan mies tutustui poikiin lähinnä sosiaalisessa mediassa ja käytti kymmeniä tekaistuja henkilöllisyyksiä.

Poliisin mukaan syytetty on tietoisesti etsinyt itselleen alaikäisiä uhreja. Tapaamiset ovat tapahtuneet miehen asunnossa, toimistossa, autossa tai metsässä.

Mies tarjosi poliisin mukaan useimmiten rahaa tai muuta vastinetta seksuaalisista teoista ja asianomistajien intiimeistä kuvista. Maksuna hän käytti muun muassa merkkivaatteita, alkoholia tai tupakkaa.

Epäillyt rikokset ajoittuvat vuosiin 2018–2020. Syytetty on ollut tutkintavankeudessa viime kesästä lähtien.

Helsingin käräjäoikeus käsitteli epäiltyä rikoskokonaisuutta suljetuin ovin keväällä ja alkukesällä. Pääkäsittelyyn käytettiin pitkälle toistakymmentä oikeuden istuntopäivää.

Syytetty on tätä ennen tuomittu kahdesti samankaltaisista rikoksista. Vuonna 2006 hänet tuomittiin kolmen ja puolen vuoden vankeuteen ja vuonna 2013 hieman yli kymmenen vuoden vankeuteen. Ensimmäisellä kerralla rikoksen uhreja oli kymmenkunta, jälkimmäisellä yli 40.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka