Floridan kerrostaloromahduksen kuolonuhrien määrä jatkaa kasvuaan – jo lähes 80 ihmisen vahvistettu kuolleen

Yhdysvaltain Floridassa kaksi viikkoa sitten tapahtuneen kerrostaloromahduksen kuolonuhrien määrä on noussut jälleen. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain Floridassa kaksi viikkoa sitten tapahtuneen osittaisen kerrostaloromahduksen kuolonuhrien määrä on noussut 78:aan, kertoivat viranomaiset perjantaina. Kateissa on yhä 62 ihmistä.

Kuolonuhreista 42 on tunnistettu, kertoi Miami-Daden piirikunnan pormestari Daniella Levine Cava.

Onnettomuus tapahtui 24. kesäkuuta Miamin lähellä sijaitsevassa Surfsidessa.

Raunioista ei ole löydetty eloonjääneitä romahduspäivän jälkeen. Henkiinjääneiden etsinnät päätettiin virallisesti lopettaa keskiviikkona paikallista aikaa, mutta kuolleiden etsinnät jatkuvat kuitenkin edelleen raunioiden lomassa.

Romahduksen syyn tutkinta on käynnissä. Tornitalon rakenteiden heikosta kunnosta oli varoitettu kolme vuotta ennen sen romahdusta julkaistussa raportissa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka