Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Postia avaruudesta – Japanin luotain pudottaa asteroidinäytteitä kapselissa Australiaan

Japanilaisen Hayabusa 2 -luotaimen on määrä pudottaa tänä iltana Suomen aikaa kaukaiselta asteroidilta kerättyjä näytteitä Maahan. Kapselin on määrä lentää tulipallona läpi ilmakehän ja pudota lopulta laskuvarjon hidastamana suljetulle sotilasalueelle Australiassa.

Luotain keräsi näytteitä noin kilometrin läpimitaltaan olevalta Ryugu-asteroidilta viime vuonna. Näytteiden toivotaan antavan lisää tietoa muun muassa aurinkokuntamme synnystä. Maahan aikoinaan törmänneiden asteroidien on myös arvioitu olevan planeettamme veden alkuperäinen lähde.

Hayabusa 2 -luotain ei itse laskeudu Maahan vaan jatkaa matkaansa ohilennon jälkeen vielä tutkimaan avaruutta ja muita asteroideja.

Jääkaapin kokoinen Hayabusa 2 lähti matkaan vuonna 2014 ja saavutti Ryugun kolme ja puoli vuotta myöhemmin. Kierreltyään asteroidin ympärillä se kävi vuonna 2019 kahdesti sen pinnalla tai pinnan läheisyydessä keräämässä näytteitä. Pintaan "ammuttiin" myös pieni kraatteri, jotta näytteitä saatiin kerättyä syvemmältä.

Paluumatkalle kohti Maata luotain lähti reilu vuosi sitten. Paluu on sujunut huomattavasti menomatkaa nopeammin, koska Ryugu on nyt lähempänä Maata.

Luotain irrottaa näytekapselin putoamaan kohti Maata lauantaina Suomen aikaa noin 220 000 kilometrin korkeudesta. Kapselin on määrä osua Woomeran suljetulle sotilasalueelle Australian eteläosassa.

Nasan keräämät näytteet myös matkalla takaisin

Tiedemiesten kuumeisesti odottamien näytteiden määrä ei ole ehkä grammaakaan, mutta siitä riittää jaettavaksi tutkittavaa Japanin avaruushallinnolle JAXA:lle, Yhdysvaltain avaruushallinnolle Nasalle sekä muille avaruustutkimuksen tekijöille. Toinen puoli näytteestä varastoidaan odottamaan analyysimenetelmien paranemista.

Kakkosluotaimen edeltäjä, Hayabusa 1, kävi jo aiemmin Itokawa-nimisellä asteroidilla ja pudotti niin ikään näytekapselinsa Australiaan vuonna 2013. Näytteenotto ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan, ja Maahan asti saatiin tutkittavaksi vain joitakin pölyhiukkasia.

Hayabusa 2:n ionimoottoreissa arvioidaan riittävän vielä potkua tutkimusmatkailun jatkamiseksi vuosiksi. Lopullinen määränpää on vain 30 metriä läpimitaltaan oleva 1998 KY26 -asteroidi vuonna 2031.

Laskeutuminen vinhasti pyörivälle möykylle tuskin onnistuu, eikä luotaimella muutenkaan enää riittäisi polttoainetta Maahan paluuseen. Silti Hayabusan toivotaan antavan arvokasta lisätietoa tarkkailemalla ja kuvaamalla asteroidia.

Asteroideista ollaan saamassa lähivuosina muutenkin lisätietoa. Nasan Osiris-Rex-luotain keräsi tänä syksynä peräti noin 400 grammaa näytteitä Bennuksi nimetyn asteroidin pinnalla. Aluksi näytteet olivat vähällä levitä avaruuteen luukun jäätyä raolleen, mutta ongelma saatiin lopulta ratkaistua.

Osiris-Rexin odotetaan palaavan näytteineen Maahan vuonna 2023.