Italia jatkaa maan poikkeustilaa koronaviruksen leviämisen takia lokakuun puoliväliin. CNN :n mukaan maan hallitus tiedotti asiasta aikaisin torstaiaamuna.
Keskiviikkona Italian pääministeri Giuseppe Conte puolusti poikkeustilan jatkamista, sillä virus leviää yhä maassa, kirjoittaa italialainen uutistoimisto Ansa . Aiemmin oppositio oli syyttänyt hallitusta vallan väärinkäytöstä jatkamalla poikkeustilaa.
Conte korosti, että poikkeustilan jatkaminen ei tarkoita sitä, että hallitus aikoisi ottaa uudelleen käyttöön kaikkein tiukimmat rajoitustoimet.
Ansa kirjoittaa, että poikkeustilan myötä maassa voidaan esimerkiksi luoda niin kutsuttuja punaisia vyöhykkeitä. Niillä voitaisiin eristää alueita, joilla virus on lähtenyt leviämään.
Poikkeustila mahdollistaa myös sen, että hallitus voi keskeyttää lentoliikenteen maista ja maihin, joissa virusta on havaittu merkittävästi. CNN kirjoittaa, että Italian poikkeustila alkoi tammikuun lopussa.
Yli 246 000 sairastunutta
Italia on yksi koronaviruksen pahiten kurittamista maista. Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan Italiassa yli 246 000 ihmistä on saanut tartunnan. Virukseen liittyviä kuolemia on vahvistettu yli 35 000.
Miljoonaa asuakasta kohden maassa on kirjattu yli 580 virukseen liittyvää kuolemaa. Yhdysvalloissa, jossa on vahvistettu määrällisesti eniten kuolemia koko maailmassa, vastaava luku on yli 460, Suomessa 59 ja Ruotsissa yli 560. Määrät selviävät Worldometers-tilastosivustolta, jonka luvuissa on aika ajoin havaittu epäjohdonmukaisuuksia.
Yhdysvalloissa jälleen uusi rajapyykin ylitys
Yhdysvalloissa on todettu yhteensä yli 150 000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Asia selviää baltimorelaisen Johns Hopkinsin yliopiston seurannasta .
Virustartuntoja on vahvistettu maassa lähes 4,4 miljoonaa. Vielä keväällä virus jylläsi erityisesti New Yorkissa, mutta Kalifornia ja Florida ovat nyt menneet New Yorkin ohi tartuntamäärissä.
Yhdysvalloissa on tilastoitu maailmanlaajuisesti määrällisesti eniten koronavirustartuntoja ja niihin liittyviä kuolemia. Toisiksi eniten tartuntoja ja kuolemia on vahvistettu Brasiliassa.
Florida sulkee torstaina koronatestauskeskuksiaan osavaltiota uhkaavan trooppisen myrskyn vuoksi. Päivää aiemmin Florida ilmoitti 216 uudesta koronaan liittyvästä kuolemasta, mikä oli ennätyskorkea päivittäinen lisäys.
Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan trooppinen myrsky Isaias iskenee Floridaan viikon loppuun mennessä.
Viranomaiset kertoivat valmistautuvansa myrskyn tuloon sulkemalla toistaiseksi kaikki osavaltion jo entuudestaan viivästysten lamauttamat koronaviruksen testauskeskukset. Keskuksissa on muun muassa telttoja ja laitteistoa, joita ei ole kiinnitetty niin, että ne kestäisivät myrskytuulia.
Perussa varmistettu yli 400 000 tartuntaa
Peru ylitti keskiviikkona paikallista aikaa 400 000 koronavirustartunnan rajapyykin. Asiasta kertoi maan terveysministeriö.
Perussa on määrällisesti kolmanneksi eniten tartuntoja Latinalaisessa Amerikassa. Enemmän tartuntoja on Meksikossa ja Brasiliassa, jossa tartuntoja on toiseksi eniten koko maailmassa.
Edellisten 24 tunnin ajalta Perussa oli kirjattu lähes 5 700 uutta tartuntaa, mikä oli korkein päivittäinen lisäys sitten kesäkuun 12. päivän.
Uusia koronaan liittyviä kuolemia Perussa kirjattiin edellisen vuorokauden ajalta 204 kappaletta. Maassa on kirjattu yhteensä lähes 19 000 koronakuolemaa.