Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Varoitus Britanniassa – koronan toinen aalto voi vaatia 120 000 henkeä

Englannin kauppoihin ja supermarketeihin ei ole enää ensi viikolla asiaa ilman kasvomaskia, ilmoitti Britannian hallitus tiistaina. Määräys astuu voimaan perjantaina 24. heinäkuuta.

Hallitus sanoi lausunnossaan, että kasvojen peittäminen sisätiloissa auttaa estämään koronaviruksen leviämistä. Määräyksen noudattamista valvoo poliisi, ja määräyksen rikkomisesta voi saada sadan punnan (110 euron) sakon.

Brittihallituksessa on ollut eri näkemyksiä maskipakon tarpeellisuudesta. Maskipakko on kuitenkin ollut voimassa julkisessa liikenteessä kesäkuun puolivälistä lähtien. Skotlanti määräsi maskipakon kauppoihin viime perjantaista alkaen.

Päätöstä saatteli johtavien tutkijoiden varoitus, jonka mukaan koronaviruksen toinen aalto Britanniassa saattaa tulevana talvena vaatia 120 000 henkeä pelkästään sairaaloissa. Maan lääketieteellisen akatemian arviossa suositellaan, että viranomaiset ryhtyvät heti toimiin tartuntojen rajoittamiseksi.

Ennuste perustuu arvioon, että R-luku, joka kuvaa kuinka monta ihmistä yksi tartunnan saanut tartuttaa, nousee syyskuussa 1,7:ään. Luku on nyt noin 0,7–0,9. Tutkijoiden mukaan tartunta voi lähteä leviämään uudelleen, kun ihmiset alkavat viettää enemmän aikaa sisätiloissa.

Arvioon kuolleiden määrästä ei lasketa mukaan niitä, jotka kuolevat hoivakodeissa ja muualla.

Ensimmäisen aallon aikana Britanniassa on kuollut lähes 45 000 ihmistä. Miljoonaa asukasta kohti koronaan liittyviä kuolemia on 660. Suomessa vastaava luku on 59.

Koronan vaikutus pahempi kuin finanssikriisin

Yhdysvalloissa arviolta 5,4 miljoonaa ihmistä menetti sairausvakuutuksensa koronaviruspandemian takia, kirjoittaa New York Times. Lehti perustaa tiedon tuoreeseen Families USA -järjestön raporttiin, jossa tarkasteltiin tilannetta helmikuusta toukokuuhun.

Ihmiset menettivät sairausvakuutuksensa samalla, kun jäivät työttömiksi. Yhdysvalloissa sairausvakuutus on monesti yhteydessä työpaikkaan. Maan terveydenhuoltomaksut ovat maailman korkeimpia.

Järjestön mukaan alkuvuonna muutamassa kuukaudessa vakuutuksensa menettäneiden määrä oli suurempi kuin se oli finanssikriisin aikaan 2008–2009, jolloin vuoden mittaisen seurantajakson aikana vakuutuksensa menetti 3,9 miljoonaa ihmistä.

Voittoa tavoittelematon ja puoluepoliittisesti sitoutumaton Families USA puhuu muun muassa edullisemman terveydenhuollon puolesta.

Kalifornian avautuminen otti takapakkia

Koronavirustartunnat ovat lisääntyneet Yhdysvalloissa erityisesti maan eteläisissä ja läntisissä osissa.

Kalifornian osavaltion kuvernööri Gavin Newsom ilmoitti maanantaina, että esimerkiksi kaikkien baarien, sisätiloissa toimivien ravintoloiden ja elokuvateattereiden tulisi jälleen sulkea ovensa, kirjoittaa muun muassa San Francisco Chronicle.

Kuvernööri myös kertoi New York Timesin mukaan, että osa kouluista tarjoaa syksyllä ainoastaan etäopetusta. Los Angelesin ja San Diegon koulualueilla on noin 825 000 lasta ja nuorta.

Kyseessä on tähän mennessä oppilasmäärältään maan laajin alue, jolla ei aiota palata syksyllä koulun penkille.

Kaliforniassa on viime aikoina todettu päivittäin noin 8 000 uutta koronavirustartuntaa.

Yli 13 miljoonaa sairastunutta

Maailmanlaajuisesti on nyt todettu yli 13 miljoonaa koronavirustartuntaa, selviää yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston seurannasta . Virukseen liittyviä kuolemia on vahvistettu yli 570 000.

Todellisuudessa tartuntoja on todennäköisesti raportoitua enemmän, sillä esimerkiksi pääsy testeihin vaihtelee eri maissa, ja oireettomat ja vähäoireiset tartunnat voivat jäädä diagnosoimatta.