Naisleijonat aloitti MM-urakkansa voitolla – Tanskan maalivahdille kertyi 55 torjuntaa

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue aloitti MM-kisaurakkansa voittamalla perjantaina Tanskan maalein 4–1.

Naisleijonien osumista Herningissä vastasivat Elisa Holopainen, Emma Nuutinen, Sofia Nuutinen ja Petra Nieminen. Tanskan ainokaisen teki Nikita Bergmann.

Tappiosta huolimatta tanskalaisten ykköshahmo oli maalivahti Emma-Sofie Nordström, joka keräsi peräti 55 torjuntaa. Ottelun luonteesta kertoo, että Suomen Sanni Aholalle merkittiin vain viisi torjuntaa.

– En ala murjottaa, kun saimme kolme pistettä. Vastus kovenee tästä vielä tosi paljon, Naisleijonien päävalmentaja Tero Lehterä sanoi TV5:n haastattelussa.

Suomi jatkaa urakkaansa Tanskan MM-kisoissa sunnuntaina Ruotsia vastaan. Naisleijonat pelaa B-lohkossa, jossa ovat Tanskan sekä Ruotsin lisäksi Japani ja Kanada.