Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) sanoo, että Suomessa tulisi päättää jättää jääkiekon arvokisat väliin, jos Venäjä päästetään osallistumaan.
Halla-aho kertoi asiasta sunnuntaina Facebook-tilillään. Hänen mukaansa Suomen joukkueiden kisaboikotointi voisi rohkaista muita keskeisiä kiekkomaita toimimaan samoin.
– Pidän hyvin ongelmallisena sellaista viestiä, että jos aloitat valloitus- ja hävityssodan, joudut ulos kansainvälisistä tapahtumista, mutta jos maltat jatkaa sotaa riittävän pitkään, pääset tapahtumiin takaisin. Sama tietysti pätee Venäjän normalisointiin kaikilla sektoreilla, myös kaupankäynnissä, Halla-aho kirjoitti.
Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS linjasi perjantaina, että Venäjän kuuluu päästä takaisin kansainväliseen jääkiekkotoimintaan. Asia on kirvoittanut kommentteja, ja esimerkiksi kisaemäntä Saksa harkitsee jopa luopuvansa ensi kevään miesten MM-kisojen turnauksen järjestämisestä.