Puola on voittanut lentopallon miesten EM-turnauksen. Euroopan mestaruus on Puolalle toinen peräjälkeen ja kaikkiaan jo kolmas laatuaan.
Puolalaiset kaatoivat lauantai-iltana Italiassa pelatussa loppuottelussa Ranskan lukemin 3–1 (31–29, 25–19, 20–25, 25–16). Ensimmäistä erää pelattiin 40 minuuttia, minkä jälkeen loput kolme erää jäivät noin vartin avauserää lyhyemmiksi. Mestaruustaisto kesti yhteensä vajaat kaksi tuntia.
Ottelun kovimmat pistenikkarit olivat Ranskan Mathis Henno 20 pisteellä ja Theo Faure 18 pisteellä. Puolan riveistä parhaiten onnistui Bartlomiej Boladz, jonka saldo oli 16 pistettä.
Suomi voitti aiemmin lauantaina EM-pronssiottelussa Slovenian selvin luvuin 3–0 (25–23, 25–20, 29–27) ja otti ensimmäisen mitalinsa miesten EM-lentopallossa.
Ensi vuonna koittavat paitsi huippumaiden Nations League myös MM-kisat, joita isännöi tuore Euroopan mestari Puola.