Suomi teki lauantaina sensaation kaatamalla Slovenian EM-lentopallon pronssiottelussa suoraan erin 3–0. Kyseessä oli Suomen historian ensimmäinen mitali globaaleissa pallolajeissa.
Ennakkosuosikkina otteluun lähteneelle Slovenialle tappio oli karvas. Maa on tottunut menestymään arvokisoissa, sillä se on voittanut edellisen 11 vuoden aikana peräti neljä EM-mitalia (yhden pronssin ja kolme hopeaa). Slovenialaismediat ovatkin ottaneet tappion tarkkaan käsittelyynsä.
– Valtava pettymys kaikille. Niin paljon työtä ja hikipisaroita, mutta mitali jäi saavuttamatta, slovenialaislehti Ekipan otsikossa lukee.
Lehti korostaa, että pronssimitali oli maalle minimitavoite.
– Slovenian lentopalloilijat jäivät EM-kisoissa tappion jälkeen Suomelle tyhjin käsin. Mitalia ei tullut. Kaikki olivat valtavan pettyneitä, jopa kyynelten partaalla.
Slovenian yleisradioyhtiö RTV arvioi, että Slovenia hävisi ottelun omiin virheisiinsä.
– Slovenian lentopalloilijat eivät löytäneet pronssiottelussa parasta peliään. Toisella puolella verkkoa suomalaiset pelasivat selvästi suuremmalla latauksella ja hyödynsivät tehokkaasti Slovenian virheet, RTV kirjoittaa.
Slovenian paras pistemies Rok Možič (15 pistettä) puolestaan kehui Suomea vuolaasti.
– Suomi pelasi huippuottelun, erityisesti kahdessa ensimmäisessä erässä. Tiedämme, että huipputason lentopallossa ratkaisut syntyvät pienistä yksityiskohdista, Možič sanoi Sportklubin mukaan.
Možičia harmitti ottelun jälkeen erityisesti se, ettei joukkue pystynyt kääntämään kolmatta erää edukseen. Slovenia sai luotua itselleen yhden eräpallon.
– Erityisesti kolmas erä harmittaa todella paljon. Mielestäni saimme jo pelin hallintaa itsellemme, mutta sitten virheitä tuli hieman liikaa. Vaikka hekin tekivät virheitä, lopulta ratkaisu syntyi pienistä yksityiskohdista.
Lentopallon EM-kisat huipentuvat lauantai-iltana Puolan ja Ranskan väliseen finaaliin.