Jalkapallon Englannin Valioliiga-seurat mellastivat tuttuun tapaansa siirtomarkkinoilla ja vahvistivat kevätkauden kokoonpanojaan, kun tammikuun siirtoikkuna sulkeutui Euroopassa. Suurimmat otsikot repi lontoolaisseura Chelsea, joka hankki Benficasta 121 miljoonan euron ennätyssummalla argentiinalaisen maailmanmestarin ja Qatarin MM-kisojen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi valitun Enzo Fernandezin.
Valioliigassa vasta kymmenentenä oleva Chelsea yrittää kääntää kurssiaan jättihankinnoilla, sillä aiemmin tammikuussa joukkue vahvistui muun muassa ukrainalaistähti Myhailo Mudrykilla ja Portugalin maajoukkuemies Joao Felixillä.
Keskikenttäpelaaja Fernandezista, 22, tuli Valioliigan historian kallein pelaaja, ja hänen tuore sopimuksensa on kahdeksan ja puolen vuoden pituinen. Liigan aiempi siirtoennätys oli kesältä 2021, kun Jack Grealish siirtyi Aston Villasta Manchester Cityyn 100 miljoonalla punnalla eli reilulla 113 miljoonalla eurolla.
Chelsea päästi keskikentältään italialaispelaaja Jorginhon mestarisuosikki Arsenaliin. Jorginhon sopimus on pituudeltaan 18 kuukautta ja arvoltaan 12 miljoonaa puntaa (noin 13,6 miljoonaa euroa).
– Kaikki tapahtui todella nopeasti. Olin hieman yllättynyt, mutta sain mahdollisuuden mahtavaan haasteeseen, urallaan muun muassa Mestarien liigan ja EM-kullan voittanut Jorginho sanoi Arsenalin verkkosivuilla.
Arsenal oli aiemmin vahvistanut joukkuettaan muun muassa belgialaislaituri Leandro Trossardilla, joka siirtyi Lontooseen Brightonista.
Nottingham Forest värväsi Navasin
Manchester Cityn laitapuolustaja Joao Cancelo siirtyi hieman yllättäen saksalaisjätti Bayern Müncheniin loppukauden kestävällä lainapestillä. Bayern päästi vastaavasti itävaltalaispelaaja Marcel Sabitzerin lainasopimuksella Manchester Unitediin, jonka keskikenttä koki kolauksen Christian Eriksenin loukkaantumisen myötä.
Nottingham Forest rellesti siirtorajalla oikein kunnolla. Valioliigan nousijaseura hankki lainapestillä costaricalaisen maalivahtitähden Keylor Navasin Paris Saint-Germainista, ja myös Atletico Madridin puolustaja Felipe sekä Newcastlen Jonjo Shelvey liittyivät joukkueen vahvuuteen.
Ziyechin PSG-siirto epäonnistui
Marokkolaistähti Hakim Ziyechin lainasiirto Chelseasta ranskalaisjätti Paris Saint-Germainiin kariutui viime hetkillä. Ranskan liigaorganisaatio LFP hylkäsi siirron, sillä se sai siirtoon liittyvät asiakirjat vasta siirtorajan umpeutumisen jälkeen. PSG valitti keskiviikkona asiasta LFP:lle tuloksetta.
Laitahyökkääjä Ziyech oli läpäissyt PSG:n lääkärintarkastuksen, mutta nyt marokkolainen palaa Chelsean riveihin. AFP:n lähteiden mukaan Chelsea ei onnistunut lähettämään Ziyechin siirtopapereita LFP:lle ajoissa.
Ziyech, 29, olisi tuonut PSG:n hyökkäykseen syvyyttä, sillä joukkue menetti espanjalaisen Pablo Sarabian aiemmin Wolverhamptoniin. Mestarien liigan neljännesvälierissä Bayern Münchenin kohtaava PSG ei tehnyt talven siirtoikkunassa yhtäkään pelaajahankintaa.
---
Juttua korjattu klo 3.30: Enzon sukunimi on Fernandez, ei Fernandes.