Hamilton ei ymmärrä Verstappenin ratkaisuja – hollantilaiskuljettaja käytti hyväkseen Jeddan radan turva-alueita

MM-sarjaa pitkään johtanut Max Verstappen on koetellut ajotavallaan formula 1:n MM-sarjan seitsenkertaisen maailmanmestarin Lewis Hamiltonin hermoja tällä kaudella toistuvasti.

Verstappenin yliaggressiivinen ajotapa huipentui Saudi-Arabian gp:ssä tilanteisiin, joissa hollantilainen esti radan turva-alueita hyödyntäen Hamiltonin ohitusyritykset ja ajatti tämän "69 baarin paineella" jarruttaen peräänsä saatuaan kilpailujohdolta määräyksen päästää britti edelleen.

– Hullu jätkä, Hamilton puuskahti kirosanoilla viestiään höystäen tiimiradioon törmäyksen jälkeen.

Myöhemmin Hamilton pahoitteli tunnekuohun kirvoittamia sanavalintojaan, muttei perunut puheitaan.

– Tunnen edelleen, että kilpailussa oli tilanteita, joissa sanani vastasivat todellisuutta, Hamilton sanoi kilpailusta englantilaiselle Autosportill e .

Verstappen sai tällistä kymmenen sekunnin aikasakon, joka ei vaikuttanut tuloksiin. Ohitusten estämisten jälkeen hän joutui luopumaan johtopaikasta kilpailujohdon määräyksestä.

Hamilton ihmetteli vastustajan ratkaisuja, koska sääntöjen pitäisi olla kaikille selvät.

– Meidän on tarkoitus kilpailla radalla sen reunaviivojen sisällä. Ymmärrän, etten voi ohittaa vastustajaa radan ulkopuolelta ja pitää asemaani. Tämän tietävät käsittääkseni kaikki meistä kuljettajista. Sääntö ei vain näytä koskevan yhtä meistä, Hamilton jatkoi.

Mestaruus pitäisi ratkaista ajamalla

Verstappen on estänyt useamman kerran Hamiltonin ohitukset ajamalla sisäpuolelta mutkan suoraksi turva-alueelle. Se aiheuttaa vaaratilanteita ja pilaa kilvanajon, koska ohitukset tehdään usein jarruttamalla vastustajaa myöhemmin mutkaan (late-breaking).

Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff pyysi MM-sarjan johtoa teroittamaan sääntöä Brasilian gp:n jälkeen ja puhui samasta aiheesta uudestaan Saudi-Arabian gp:n jälkeen.

– Mestaruuden pitäisi mennä sarjan nopeimmalle kuljettajalle ja autolle, eikä niin, että se saavutetaan ajattamalla toinen radalta ulos, Wolff korosti Autosportille .

Rata-ajoon kuuluu se, että kilpaa ajetaan kaasu pohjassa jopa rengas rengasta vasten. Koodiston mukaan vastustajan autolle täytyy jättää radalla tilaa tällaiseen kilvoitteluun.

Verstappen sai tv-katsojat puolelleen

Verstappen sai kuitenkin fanit puolelleen Saudi-Arabian Jeddassa ajetussa kilpailussa. Hänet äänestettiin tv-lähetyksessä "päivän ajajaksi".

– Onneksi faneilla on selvä käsitys kilvanajosta, sillä päivän tapahtumat olivat uskomattomia, Verstappen kertoi ESPN :lle.

– Yritän vain ajaa kilpaa, mutta tässä lajissa on tätä nykyä enemmän kyse rangaistuksista kuin kilvanajosta. Tämä ei vastaa käsitystäni formula 1:stä, mutta fanit sentään tykkäävät.

Hamilton on voittanut MM-sarjassa kolme kilpailua peräkkäin ja kirinyt Verstappenin piste-edun umpeen ennen Abu Dhabin päätöskilpailua.

Verstappenilla on silti merkittävä etu sunnuntain kilpailussa. Hän johtaa osakilpailuvoitoissa Hamiltonia 9–8 ja ottaa mestaruuden, jos molemmat keskeyttävät kauden viimeisessä kilpailussa.

Mainos: Itä-Savo

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka