Emil Ruusuvuori selvitti 2,5 tunnissa tiensä Yhdysvaltain avointen toiselle kierrokselle

Emil Ruusuvuoren pelit jatkuvat 2. kierroksella Yhdysvaltain avoimissa. AFP / LEHTIKUVA

Ville Väänänen, Helen Scott-Smith, Kaija Yliniemi / STT

Emil Ruusuvuori on voittanut tenniksen Yhdysvaltain avointen avauskierroksen ottelunsa Puolan Kamil Majchrzakia vastaan. Ruusuvuori voitti erin 3–1, ja ottelu kesti kaksi ja puoli tuntia.

Ruusuvuori pelaa toista kertaa urallaan Yhdysvaltain avoimissa. Hän eteni viime vuoden debyytissäänkin toiselle kierrokselle.

– Mentaalisesti oli tosi hyvä esitys, Ruusuvuori kiteytti ottelun jälkeen.

Majchrzak pääsi pääsarjaan karsintojen kautta, joten suoraan pääsarjaan yltänyt Ruusuvuori oli ennakkosuosikki.

Toisella kierroksella Ruusuvuori kohtaa Espanjan Roberto Bautista Agutin, joka kukisti Australian Nick Kyrgiosin suoraan kolmessa erässä maanantain myöhäisottelussa. Kyrgios on tenniksen väriläiskä, mutta hän on Ruusuvuoren mukaan viime aikoina pelannut harvakseltaan fyysisten ongelmien takia.

Bautista Agut on maailmanlistalla sijalla 21, ja Ruusuvuori nousi maanantaina uransa korkeimpaan listasijoitukseen 66:nneksi.

– Bautistalla on kokemusta, ja hän on tasainen pelaaja, Ruusuvuori ennakoi.

Kahden erän johto auttoi

Avausottelussaan suomalainen voitti ensimmäisen erän 6–4 ja toisen 6–2. Kolmannen erän vei Majchrzak 6–3, mutta ratkaisevan neljännen erän Ruusuvuori voitti 6–1.

– Kokonaisuudessaan hyvä matsi. En pelannut ihan parasta peliäni, varsinkaan takakentältä, mutta oli hyvä asia saada kahden erän johto, Ruusuvuori kertoi ottelun jälkeen.

Kolmannen erän tappion Ruusuvuori kiteytti yhteen huonoon pisteeseen, jonka avulla peliään kohentanut vastustaja pystyi murtamaan Ruusuvuoren syötön.

– Neljännen erän alussa sain voitettua yhden tiukan pelin. Sitten pystyin tekemään ottelun vaikeammaksi kaverille. Neljäs erä tuli aika mukavasti, Ruusuvuori kertasi.

Yhdysvaltain avoimet on kauden neljäs grand slam -turnaus. Tänä vuonna katsomossa on jo yleisöä ja koronarajoitukset ovat hellittäneet vuoden takaisesta.

– Nyt saa poistua hotellistakin. Koronan kanssa saa silti olla varovainen, sillä kuljemme yleisön joukossa kentille. En tiedä, onko sitä mietitty ihan loppuun asti, Ruusuvuori kertoi.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka