Raskaan sarjan nyrkkeilytähti kiukutteli, kunnes äiti puuttui peliin: "Ainoa ihminen jota hän kuuntelee"

Raskaan sarjan nyrkkeilijällä Dereck Chisoralla on takanaan jo lukuisia otteluita. Kuva vuodelta 2013. AFP / LEHTIKUVA

STT

Ammattilaisnyrkkeilyn raskaan sarjan suomalaisiskijä Robert Heleniuksen aikoinaan kohdannut britti Dereck Chisora on yhä kehissä, ja lauantai-iltana hän kohtaa Manchesterissä nyrkki-illan pääottelussa uusiseelantilaisen Joseph Parkerin. Ottelu sai erikoista käännettä jo punnituksessa, kun Chisora, 37, uhitteli vetäytyvänsä kohtaamisesta. Miehen pään sai kuitenkin käännettyä tuttu tekijä.

Sky Sports kertoo Chisora kiukustuneen siitä, kumpi ottelijoista astuu kehään ensimmäisenä. Asia piti ratkaista heittämällä kolikkoa, mutta Chisoralle se ei kelvannut. Varsinkaan, kun Parker oli onnekkaampi kolikon heitossa.

– Joko astun kehään viimeisenä, tai sitten lähden saman tien kohti kotia!, Chisora totesi Sky Sportsin mukaan.

Chisoran manageri David Haye tiesi, että nyt on tosi kyseessä.

– Hullultahan se kuulostaa, mutta en uskonut ottelun toteutuvan jos Dereck astuu ensimmäisenä kehään, Haye kertoi.

Ratkaisu kuitenkin löytyi.

– Luojan kiitos järjen ääni puuttui peliin. Dereckin ihastuttava äiti Viola on ainoa ihminen jota hän kuuntelee. Viola kertoi sanoneensa Dereckille, että tämän on tultava kehään ensimmäisenä kuten oli luvannut, sillä selvä. Puhuin sen jälkeen Dereckille, ja hän oli samaa mieltä, Haye selosti.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka