Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Eksote: Viikonlopun aikana todettu 37 koronatartuntaa – Testimäärät ylittivät ensimmäistä kertaa yksittäisenä päivänä 600 rajan koko epidemian aikana

Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri Eksote kertoo, että viikonlopun aikana sen koronatesteissä on todettu 37 uutta tautitapausta. Asia käy ilmi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) koronasivuilta.

Positiivisista testituloksista yhdeksän on merkattu perjantaille 6. elokuuta. Lauantaina 7. elokuuta uusia tautitapauksia todettiin 17 ja sunnuntaina 8. elokuuta 11.

Kolmen päivän aikana koronatestejä otettiin yhteensä 1 634, ja yksittäisinä päivinä rikottiin myös ensimmäistä kertaa koko epidemian aikana 600 testin raja. Perjantaina koronatestissä kävi 606 ihmistä ja lauantaina 640.

Ensimmäisen koronarokotteensa on saanut Eksoten viimeisimmän päivityksen mukaan 91 816 eteläkarjalaista eli noin 72,3 prosenttia koko maakunnan väestöstä. Tehosterokotteen saaneita on 55 238, mikä vastaa 43,5 prosentin osuutta.