Oluen paneminen oli Karvilan Panimon yrittäjille alkujaan vain kiva harrastus, josta tulikin merkittävä bisnes – Tällä viikolla käyttöön otettavat tilat kymmenkertaistavat oluen tuotannon

Pienpanimot: Korpi Enonkoski järjestää kesän aikana Enonkoski-kierroksia Savonlinnasta. Kierroksella tutustutaan muun muassa Karvilan Panimoon ja sen kullankeltaisiin lagereihin.

Enonkoskella toimiva Karvilan Panimo ottaa uudet tuotantotilat käyttöönsä tällä viikolla. Avajaisia suunnitellaan pidettäväksi 28. toukokuuta, mikäli rajoitukset sallivat. Avajaisten ohjelmassa on Karvilan Panimon toimitusjohtajan Jouni Purontauksen mukaan muun muassa toiminnan esittelyä sekä olutmaisteluja.